Homoseksuaaliseen porno tähtiä orgasmit

. Se on lähinnä toteamus, ei niinkään säälittävä ajatus. Jos taas ilmiö tai henkilö esitetään myönteisesti, se kertoo hyväksyttävyydestä. Seksuaaliterapian ammattilaiset opettavat, miten seksi tukee sosiaalista hyvinvointia. Pedofilia on aikuisten häiriökäyttäytymistä. Ja jos näin vanha nainen etsii naista, olettaa vastapuoli varmasti kokemusta myös naisten välisestä seksistä. Tuntuu pahalta, että äitini määrää sen kuka olen. Tämä "cruisailuvietti" yksinkertaisuudessaan on seksuaalivietti.

Eikö sinulle edes tämän keskustelun perusteella tule sellainen tunnen, että ehkä Fry onkin oikeassa? Tämä gallup voitaisiin toteuttaa myös tällä palstalla, joskin minulla on sellainen tunne, että mielestäsi me tämän palstan lukijat olemme luuseriperverssirunkkareita, joiden mielipiteet eroavat jyrkästi valtavirtamiehen mielipiteistä.

Ja onko tämä puutteessa eläväksi runkkariksii haukkuminen naisten yritys miesten seksuaalisuuden tukahduttamiseen? On obvious answer is that for women relations are primary and sex is more instrumental; women offer just as much sex as needed to get a man. For men, in contrast, sex seems primary while relations seem instrumental; men more enter into relations in order to get sex.

Äidit ne nakuttivat tarkkaan tytöille, mikä on kauhistuttavinta maailmassa. Siis Nainen, joka pitää seksistä. Joo, tuo muuten on tavallaan totta. Kyllähän naisen seksuaalisuutta aletaan tuhoamaan jo teini-iässä, yleensä äitien taholta. Muuten en kehtaa sanoa mitä mie ajattelen tuosta Fryn heitosta ;. Kohtuu monilla nuorilla naisilla on jossain vaiheessa ollut panokavereita, mutta on tietty mahdotonta tietää, kuinka monessa tapauksessa naiset ovat ehkä toivoneet homman etenevän suhteeseen.

Tiedän kyllä joitain sellaisiakin naisia, jotka kykenevät nauttimaan miesten tavoin ns. Näitä vain ei ole erityisen paljon. Kyl useimmat äijät varmaan olis halukkaita seksiin ilman kummempia soidinmenoja, mutta toi puskaseksi on sitten asia erikseen.

Sen en usko kiinnostavan kauheen monia, paitsi ehkä silloin jos muuta paikkaa ei satu olemaan tarjolla kuin se pusikko. Pusikkoseksiin voi liittyä myös halu harrastaa seksiä julkisella paikalla, jossa mahdollisesti muutkin voivat katsoa. Englannissa tämä ilmiö näyttää jossain määrin alkaneen siirtyä myös heteroille:. Lisäksi pusikkoseksiä voi harrastaa suhteellisen anonyymisti ja vaivattomasti.

Seksin jälkeen voi vain kadota paikalta, eikä toisen osapuolen tarvitse koskaan tietää edes etunimeä tai sitä, että missä asuu. Uskoakseni heteromaailmassa lähimmäs sitä maailmaa, josta useimmat homot voivat ainakin nuorina nauttia, on joidenkin markkina-arvoltaan poikkeuksellisen korkeiden miesten tilanne.

Mieleen tulee esimerkiksi kuvaukset groupparinaisten ja rock-tähtien kohtaamisessa, jossa eräässäkin tapauksessa muistaakseni tähden eteen marssitettiin nainen, tähti kiskaisi housut auki ja sanaakaan sanomatta veti naisen tyydyttämään hänet oraalisesti samalla, kun tähti jatkoi kaljan juontiaan. Oletettavasti orgasmin jälkeenkään tämä grouppari ei ole saanut juuri sen suurempaa huomiota osakseen ja tuskin kertomus oli mitenkään kovin ainutlaatuinen grouppareiden maailmasta.

Minä siis en väittänyt, että pornoura naisella johtaa suurella todennäköisyydellä julkiseen arvostukseen. Sen sijaan väitin, että Rakel Liekin arvostus kertoo naisellisen seksuaalisuuden kaikenlaisten ilmenemismuotojen kulttuurisesta hyväksyttävyydestä. Jos dildojen testailussa telkkarissa olisi jotain vahvasti kulttuurisesti arveluttavaa, Liekki ei olisi Demarin kolumnisti.

Jos mies tekisi uraa runkkaamalla televisiossa ja paljastelemalla intiimejä yksityiskohtia elämästään, millä todennäköisyydellä hän olisi arvostettu yhteiskunnallinen keskustelija YLE: Jos tämä tuntu vaikealta hyväksyä tai ymmärtää, otetaan esimerkki ihan muualta. Halla-aho on yksittäinen ihminen, jota julkisuus hylkii. Mielestäni siitä voi vetää johtopäätöksen paitsi Halla-ahon myös hänen edustamansa retoriikan kulttuurisesta hyväksyttävyydestä.

Tämähän on itsestään selvää. Kulttuuri ja erityisesti sen julkinen puoli on kuin palapeli, johon tietyt yksittäiset palat sopivat ja toiset eivät. Ja tuo sopiminen kertoo kulttuurista yleisemmin. Riippuu varmaan siitä, kuka on kyseessä ja miten hän sen tekee.

Jos on vihervasemmistoon vankasti asemoituva hörhö, joka tekee temppunsa "taiteellisesti" à la Teemu Mäki ja mieluiten vielä postmodernina, feministisenä protestina patriarkaattia vastaan, niin voisi se onnistuakin.

Mutta se on toki selvää, ettei miespuolista peruspornonäyttelijää YLE: Pornoäijä on likainen naisten hyväksikäyttäjä, kun taas pornomuija on vapautunut moderni nainen, joka on sinut seksuaalisuutensa kanssa.

Mä taas väitän, että se ei kerro siitä yleisesti mitään, koska Rakel Liekki on kategorian "arvostetut suomalaiset naispornostarat" ainoa edustaja. Ja Liekin arvostuskin lienee todella piirisidonnaista ja osittain se arvostus kumpuaa shokkiarvosta, jota hän tuottaa avoimella pornoilullaan.

Väitän, että pornopätkissä esiintyvä nainen on edelleen yleisesti erittäin paheksuttu, ja Rakel Liekki on lähinnä poikkeus sääntöön. Mielestäni siitä voi vetää johtopäätöksen paitsi Halla-ahon myös hänen edustamansa retoriikan kulttuurisesta hyväksyttävyydestä". Tässä on nimenomaan se ero Rakel Liekkiin, että media vieroksuu kaikkia rasisteiksi leimattavissa olevia henkilöitä.

Sen sijaan media ei todellakaan ihannoi kaikkia pornonäyttelijöitä, vaan lähinnä yksittäistgä poikkeusta, Rakel Liekkiä. Ja häntäkin tunnutaan hehkutettavan yleensä ihan muista syistä kuin sen pornon takia. Mutta onhan Raakkelkin median edustejille tyypillisellä ajattelumallilla leimattavissa rasistiksi; Monenko mustan miehen kanssa olet nähnyt hänen videollo bylsivän?

Pornotähtitausta mainittiin ikään kuin hengessä, että "pornotähteydestä huolimatta tällaiseenkin voi kyetä". Toki Liekin julkisuus on pitkälti peräisin pornoilusta, mutta se ei tarkoita, että pornoilua pidettäisiin automaattisesti positiivisena.

Ei BB-sekoiluakaan pidetä positiivisena vaikka sen kautta on mahdollista ponnistaa julkisuuteen ja luoda uraa esim. Oletko koskaan miettinyt kuinka suuri osa tasta naisten seksihaluttomuudesta johtuu sosiaalisesta paineesta. Yhteiskunnassa on viela pinnan alla vahvana kasitys siita, etta tyotn pitaa olla puhdas ja viaton. En toki ajattele, etta tama on valttamatta ainoa syy, mutta kylla sita kuule miten taysin eri tavalla puhutaan naisista ja miehista jotka ovat hyvin seksuaalisia tai joilla on paljon seksikumppaneita.

Itsekkin olen usein huomannu partnereideni kanssa , etta vaikka he sanovatkin arvostavani vapaamielisyyttani ja sponttaaniuttani, he lopulta antavat fiiliksen siita, etta en olisi heidan silmissaan "kunnolinen nainen".

Kylla minakin olisin iloinen jos nainen saisi ilman yhteison tuomiota avoimesti olla niin seksuaalinen kuin on ja menna sinne puistoon paneskelemaan.

Sosiaalinen voi paine muokata seksuaalista käytöstä, mutta tuskin aiheuttaa haluttomuutta sinänsä. Esimerkiksi silloin kun homoseksuaalisuus on ollut erityisen kiellettyä, eivät varmaankaan homoseksuaalit ole kuvanneet itseään haluttomiksi, joskin ehkä ulkoisten paineiden takia estyneiksi. Jos tästä keskustelusta nyt jotain jäi mieleen, niin se on se, miten ihmeellisen ahtaisiin raameihin miehet siis tämän päiväiset kommentoijat ITSE seksuaalisuutensa tunkevat! Mistä tulikin mieleeni, että jos on vaikeaa miehellä, joka ei seksiä kovasta yrityksestä huolimatta saa juuri ollenkaan, niin kuinkakohan hankalaa onkaan sitten näiden normaalien miesten "kyllä nyt jokainen normaali mies haluaa mahdollisimman paljon seksiä, mahdollisimman usein, mahdollisimman monen partnerin kanssa, mahdollisimman pienellä vaivalla" keskuudessa miehellä, joka ei tuollaista ajatusmaailmaa jaa?

Kuinkahan suurella osalla miehistä todellisuudessa on niin rajoittunut käsitys oman sukupuolensa saati sitten naisten seksuaalisuudesta kuin tämänkin blogikirjoituksen ja siihen liittyvän keskustelun perusteella voisi luulla? Ongelmia tietysti voi syntyä, jos ja kun nainen ryhtyy perinteisesti tulkitsemaan, lukemaan rivien välistä ja yleistämään silleen kokonaisvaltasesti.

Mutta hyvä jälleen tietää, että tämän blogin kommentoijat ovat mm. Kerro minulle, kun kerran mielestäsi olen syyllistynyt pelkkään tulkitsemiseen, rivien välistä lukemiseen ja yleistämiseen, minkä kuvan SINUN mielestäsi sitten saa suuresta osasta näistä tämän päiväisistä kommenteista?

Siis puhtaasti siitä, mitä näissä kommenteissa on ihan itse varsinaisilla riveillä kirjoitettu? Kannattaisi muuten varmaan noin niinkuin ylipäätänsä löysätä hiukan sitä päätä kiristäävää vannetta. En näet nimittänyt tämän blogin kommentoijia rajoittuneiksi, vaan ihmettelin heidän rajoittunutta käsitystään miehen ja toki myös naisen seksuaalisuudesta. Fryn kommentin osa "Jos naiset haluaisivat seksiä kuten miehet, heteroille olisi samanlaisia seksin hakemisen "kruisailupaikkoja" puistoja yms.

Miksi tämä pitäisi jotenkin erityisesti kyseenalaistaa? Se on hyvä lähtökohta, koska jo pelkkä seksin hankkiminen naisten kanssa on monelle heteromiehelle hankalaa ja ongelmallista verrattuna homoihin.

Lue Laasasen teksti "Miesten seksuaalisen niukkuuden maailma. Syyllistyit "tulkitsemiseen, rivien välistä lukemiseen ja yleistämiseen" siinä, että ilmeisesti kuvittelet kommentoijien olevan kykenemättömiä muunlaiseen analyysiin ja "ahtaiden raamien" ylittämiseen. Frynkin "rajoittunut käsitys seksuaalisuudesta" joka tapauksessa käsittää heteromiesten keskeisimmän ongelman, josta myös naisten seksuaalinen valta syntyy.

Älä nyt sotke haluja ja flaksia. Suurin osa miehistä ei ole markkina-arvoltaan niin korkeita, että voisi heteroseksuaalisilla irtoseksimarkkinoilla saada seksiä niin moninaisesti kuin haluaisi. Se ei kuitenkaan poista sitä, että suurin osa näissä puutteessa elävistä ei haluaisi parannusta seksittömään elämäänsä.

Ja ne harvat aseksuaalit yms, jotka eivät kaipaa lisää seksiä, tuskin stressaavat siitä, ettei heillä flaksi käy. Olemme ilmeisesti täysin eri aaltopituuksilla. En näet millään ymmärrä, mihin kommenttini kohtiin viestilläsi viittaat. Sillä jos ei mitään parannusta kaipaa, niin ei kai silloin varsinaisesti puutteesta kärsi? He kun eivät ymmärtääkseni sen haluaisi käyvänkään.

Olipa kyse sitten naisesta joka haluaa isoa parrua nopeasti ja usein, tai naisesta joka haluaa viettelyä ja eroottista "slow foodia". Tai mitä nyt ikinä keksiikään haluta. Raakel vaan toteutti taiteellisuuttaan, eikä suinkaan pornoillut. Hyvät ihmiset, ettekö tiedä, että tosi-intellektuelli osaa rottaa pornon taiteesta hörönaurua.

Vähän niin kuin se kissan tappo ja päälle runkkaus tai pakoputken paneminen ovat korkeakulttuuria isolla K: Ei Liekki hanki arvostusta pornoilemalla eikä hänen pornouraansa pidetä pelkästään myönteisenä asiana. Kukaan ei tietääkseni ole sellaista väittänyt.

Silläkään ei ole tekemistä asian kanssa, että pornoilijoita on vähän julkisuudessa. Väitin jotain ihan muuta ja sen voi lukea noista aiemmista teksteistä. Kun näköjään Halla-ahokaan ei kelvannut esimerkiksi, keksitään vielä uusi, hmm Oletetaan sosiologi, joka kirjoittaa parittelumarkkinoista feministisen maailmankuvan ja Nyyrikki-maailmankuvan vastaisesti. Sujahtaako kuvitteellinen sosiologimme kuin palikka palikkatestissä kulttuuriksi kutsuttuun laatikkoon?

Uskallan arvella, että ei sujahda. Silloin harvoin kun sosiologimme olisi julkisuudessa, häntä lähinnä ivattaisiin ja jopa uhkailtaisiin. Kukaan ei kutsuisi kolumnistiksi eikä vakiovieraaksi puheohjelmiin.

Oletetaan perään Tampereen maisteri, joka erityisesti tykkäisi vittuilla ja uhkailla sosiologi-parkaa. Sujahtaisiko hän kulttuurin palapeliin? Eiköhän kohta olisi oma radio-ohjelma, kolumni suuressa iltalehdessä ja vielä pari tunnustuspalkintoa päälle. Kotitehtävänä on miettiä, kertovatko nämä esimerkit pelkästään yksittäisistä ihmisistä vai jotain kulttuurista laajemmin eli siitä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei.

Miksi ihmeessä tästä nyt on noussut joku "kohu"? Minun kohdallani tuo pitää paikkansa. Olen tosi aika poikkeus nykyisten irtosuhteita harrastavien naisten rinnalla.

Haluan seksiä vain rakastuneena ja sitoutuneena, parisuhteessa. Minulle seksi on ensisijaisesti tapa osoittaa rakkautta ja se kiinnostaa vain oikean miehen kanssa. Eivät miehet mielestäni ole mitenkään "ällöttäviä" vaikken vieraiden miesten kanssa haluakaan seksiä harrastaa tuollaiset esimerkin kaltaiset seksiehdottelut ehkä ällöttäisi, miesten ja naisten seksuaalisuus on erilaista. Joihinkin miehiin tunnen kyllä vetoa, mutta en ole oikeastaan koskaan tuntenut halua harrastaa seksiä parisuhteen ulkopuolella.

Pitäisikö siinä sitten olla jotain pahaa? Minusta ei ainakaan pahempaa kuin hyppiä sängystä sänkyyn. Tämä pointti meni ihan ohi. Mitä vikaa naisten käytöksessä tämän asian suhteen sitten on?

Yhtä hyvin voisi arvostella miehiä halusta sitoutumattomaan seksiin ja väittää sitä viaksi. Aloitusmerkintä sai minut hersyvään nauruun: D Ei siksi, että olisin eri mieltä, vaan että joku sanoi noita pointteja ääneen. Olen kuitenkin eri mieltä Fryn kanssa siitä, että naiset haluavat seksiä vain voidakseen sitoutua. Varmasti naiset voivat nauttia seksistä sellaisenaankin ilman motiiveja sitoutumisesta. Mutta niille kuten manna grynille , jotka sanovat homojen "cruisailuvietin" olevan vain urbaanilegenda ja että homojen halu irtosuhteille on vain marginaalista, niin olette kyllä todella väärässä.

Kruisailu puistoista ja vessoista on siirtynyt internetin sosiaalisiin medioihin, saunoihin ja vastaaviin paikkoihin.

Tämä "cruisailuvietti" yksinkertaisuudessaan on seksuaalivietti. Jos lainkaan tuntee esimerkiksi seksuaalivähemmistöille suunnattuja sosiaalisia medioita internetistä, niin on päivänselvää, että yhä homomiehet hakevat satunnaista yhdenillanseuraa tuon tuosta. Ja kyse ei ole mistään alakulttuurista, marginaalista, vaan ihan kaikenlaisista homomiehistä, niin kaappihomoista, kaapista tulleista rivihomoista, joita ette kahvihuonessa homoiksi erottaisi, kuin myös seksuaalisuuttaan korostavista homoista.

Kyse on ihan normaalista homomaailman ilmiöstä. Ei seksiseuran hakeminen ole mitään jännityksen tai kielletyn hakemista. Se on seksiseuran hakemista. Ei pistetä turhia lenkkejä ketjuun. Varmaan moni homomies vieroksuu jatkuvia irtosuhteista, koska on kasvanut heteronormatiiviseen kulttuuriin. Tässä kulttuurissa miehille seksin saamisen pitää melkein olla haaste, joka riippuu monimutkaisista epäsuorista soidinmenoista ja viettelystä.

Heteromies ei saa kunniaa ruman seksinkipeän naisen pokaamisesta tai prostituoidulla käymisestä. Homomiehille seksin saaminen on todella paljon helpompaa, jopa siinä määrin, ettei sitä voi haasteeksi sanoa. Homomiehille seksin hakemisessa ei ole sitä haastetta, johon heteronormatiivisuus miehet kasvattaa ja totuttaa ja jonka kautta heteromiehet saavat kunniaa ja säästyvät paheksunnalta. Heteronormatiivisuuteen hirttäytyvä homomies voikin ajatella, että helposti parilla suorasanaisella meseviestillä saatava uusi erinomainen irtoseksikumppani on jotenkin kunniaton ja halpamainen asia, jota pitää hävetä.

Homomiehen irrottautuessa heteronormatiivisuudesta ja heteromaailman irtosuhdedynamiikasta homomies voi yksinkertaisesti keskittyä nauttimaan seksistä ja ymmärtää, ettei siinä ole mitään halpamaista tai kunniatonta olla mies, joka tykkää irtoseksistä ja ilmaisee sen suorasti. Tietenkin yksilöllistä vaihtelua on ja homomies voi olla tykkäämättä irtoseksistä vaikka olisi päässyt irti heteronormatiivisuuden taakasta. Irtoseksistä pitäminen ei kuitenkaan mitenkään poissulje sitä, että haluaisi sitoutua ja mennä naimisiin.

Ero hetero- ja homomaailmassa tässä on ehkä vain siinä, että homoparit, jotka rakastavat toisiaan ja ovat naimisissa ovat sallivampia avoimelle suhteelle ja puolison yhden yön jutuille. Homomiehenä hieman säälin heteromiehiä mitä tulee irtosuhteisiin. Minulle ei olisi mikään ongelma löytää joku hyvännäköinen tyyppi, jonka kanssa voisin sopia juovani kaljaa ja harrastavani seksiä tänä iltana ilman monimutkaisia soidinmenoja ja rituaaleja. Toisaalta kadehdin heteromiehiä parisuhteen löytämisen helppoudessa.

Toki homoseksuaalisuus sisältää nykyään enemmän myös parisuhteita, koska nykyään on paljon hyväksyttävämpää ja helpompaa seurustella oman sukupuolen kanssa kuin joskus vuosikymmeniä sitten.

Yhteiskunnan muututtua suvaitsevammaksi on homoille mahdollista hakea muutakin kuin vain irtoseksiä, muttei se poista sitä että homot edelleen hakevat myös irtoseksiä. Parisuhteiden yleistyminen ei ole tehnyt irtoseksin ja uusien kumppanien hakemisesta mitenkään marginaalista ilmiötä, vaan se on edelleen melkoisen tavallista homokulttuurissa.

Ja juu, seksuaalivähemmistöillä on oma heteronormatiivisesta kulttuurista hieman poikkeava alakulttuurinsa, ei siinä ole mitään erityistä. Se on aika itsestäänselvää kun ajattelee, että seksiä tai parisuhdetta etsiessä pitää toimia eri tavalla kuin heteroiden.

Tämä alakulttuuri ei kuitenkaan ole mitään sellaista, jossa jokainen seksuaalivähemmistö on automaattisesti osana. Tässäkö on jotain uutta ja ihmeellistä? Ei ole kummankaan sukupuolen vika, jos toiveet ei kohtaa.

Yhtä lailla varmaan lesbosuhteissakin on tietyllä tapaa helpompaa kuin heterosuhteissa joissain asioissa, koska naiset ymmärtävät toisiaan, tosin ongelmiakin syntyy. Ne halut vain kohdistuvat parisuhteeseen. Joku, joka ei moraalisista tai muista syistä harrasta irtosuhteita vaikka jollain saattaisi olla jopa kiusaus harrastaa saattaa olla ihan kyltymätön rakastavassa parisuhteessa.

Mutta eikös kaiken järjen mukaan jos on joku, joka on kyltymätön rakastavassa parisuhteessa, muttei harrasta irtosuhteita koska ei ole haluja, ole vähemmän seksiä haluava kuin sellainen, joka on kyltymätön rakastavassa parisuhteessa sekä harrastaa yhden illan juttuja sinkkuna?

Miksei yhden illan juttuja harrastavan halut voi kohdistua myös parisuhteeseen? Voihan halu harrastaa seksiä tuntemattoman kanssa olla hyvinkin vahva, vaikkei yhden illan juttuihin antautuisikaan. Kaikki eivät juokse estoitta himojensa perässä, jos kokevat irtosuhteet esim. Mutta eikö se kerro, että halu on vielä vahvempi, jos toistuvasti antautuu yhden illan juttuihin, ai olisi valmis antautumaan?

On vain typerää selittelyä sanoa, että käsitys väärästä sumenee. Olemme ihmisiä, eli meillä on kyky säädellä käyttäytymistämme ja pohtia oikean ja väärän eroja. Kumpikin pitää sitä moraalisesti vääränä. Toinen päätyy kuitenkin pettämään. On muuten melko tylsää puuhaa.. Siitä ei paljoa kannata fantasioida.

Jos ovat jo parisuhteessa, tuskin harrastavat seksiä, joten puhutaan kahden uuden ihmisen kohtaamisesta. Menevät humalassa toisen luokse. Jos tässä vaiheessa ei sammuta, niin homma jatkuu vuorottaisella tyydyttämisellä. Lesbot eivät saa yhtäaikaisia orgasmeja. Eikös se jo kerro koko homman luonnottomuudesta? Puolen vuoden kohdalla seksi hiipuu ja vuoden kuluttua sitä on enää n. Seurustelevat lesbot eivät harrasta seksiä.

Muistelin menneitä seksikokemuksiani ja täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, etten ole koskaan nauttinut naisten välisestä seksistä. Ensinnäkin, alkulämmittelyyn menee aikaa jumalattaoman paljon, keskimäärin 2 tuntia. Mutta kun molempien pitää päästä muudiin, ja sehän on naiset tuntia helvetin vaikeaa, kun aina on joku hätänä.

Ja missä on lesbojen pikapanot! Miksei niitä voi olla. Moni lesbo feikkaa orgasminsa! Seurustelin aikanaan Saaran nimi muutettu kanssa. Saara halusi seksiä tosi usein, useita kertoja päivässä, monta kertaa viikossa ja tätä kesti vuosia.

Minä puolestani en jaksanut enää. Kyynerpääni olivat aina tod kipeät Saaralla kesti joskus parikin tuntia ennenkuin hän laukesi ja kieleni oli toisinaan niin kipeä etten pystynyt syömään muutakuin keittoja. Mitä ihmettä hyödyin tästä kaikesta? Harrastavat suuseksiä joka päivä useita tunteja ja mies vain makaa? Niin, vielä tästä asiasta on pakko kirjoittaa kun ei voi televisiota katsoa kun siellä tulee joku nelosen ällöttävä homodokkari. Se on niin monimutkaista. Ne miehet, jotka haaveilevat katsovansa kahta naista, älkää haaveilko enää.

Totuus on kuulkaa ihmeellisen pliisu. Tajuuksä et mun isä oli alkoholisti! Älä vaadi multa asioita. Mä meen Nalleen vetää bissee. Markkina-arvoteorian sovellutuksissa on järkevintä vastata sellaisiin kysymyksiin tai kokemuksiin, joita ihmisillä oikeasti on.

Eräs tapa löytää tuollaisia ongelmia on lukea nettikeskusteluja ihmissuhteista pitkään. Esimerkiksi "naisten suuttuminen pornonkatselusta parisuhteessa" toistuu lukemattomissa nettikeskusteluissa. Se tavallaan "huutaa" markkina-arvoteoreettista selitystä.

Monista seksuaalisen elämän arki-ilmiöistä ei löydy puhetta kuin aihetta käsittelevistä nettikeskusteluista. Teetkö nettikeskustelujen pohjalta johtopäätöksiä, ts. Tietääkseni Henryn väitöskirjan aihe ei ole edes käsitellyt MA-teoriaa, vaan miesten tasa-arvo-ongelmia. Sinänsä humanistisissa- ja yhteiskuntatieteissä tehdään väitöksiä Henryn käyttämän esimerkkiaineiston tapaisista lähteistä tai haastattelemalla muutamaa ihmistä.

Muistaakseni Naisten seksuaalinen valta -teoksen kohdalla teoriaa tukevat empiiriset tieteelliset tutkimukset olivat lähinnä muilta tutkijoilta lainattuja ja lainatut nettikeskustelupätkät lähinnä havainnollistamista. Oli Henryn väitöskirjan aihe mikä tahansa, joutuu hän väitöstilaisuudessaan vastaamaan tutkimuksensa epistemologiaa käsitteleviin kysymyksiin, ja hän joutuu vastaamaan ihan itse.

Se taito on nyt hyvä opetella. Kaikkein huvittavinta on, ettei miehet tunnu itsekään tietävän, mitä haluavat. Silti miehet haluaisivat naisten harrastavanm vapautuneesti irtoseksiä vaikka miehetKIN haukkuvat huoriksi ns. Tässä on nyt taas jokin ristiriita En ole vielä lukenut kaikkia kommentteja, joten jos käsittelemäni asiat ovat jo kommenteissa käsitellyt, se on voi voi. Ensin haluaisin tehdä huomion, luettuani muutamia kommentteja.

Jotkut naiset täällä kommenttiosastossa aloittavat jokaisen viestinsä shaming languagella. Eivätkö he itse näe tätä, onko shaming language niin verissä, etteivät he osaa kertakaikkiaan keskustella ihmisten lailla, vai eikö heille tule mieleenkään, että heidän 'keskustelu'tyylissään voisi olla jotain vialla?

Toisekseen, minulla olisi toki paljonkin sanottavaa tästä herra Fryn lausunnosta, jossa hieman sekoitetaan puuroja ja vellejä, ja tehdään rippusen virhepäätelmiä, sinänsä faktuaalisin perustein. Mutta näyttäisi siltä, että kommentoijat ovat hyvin valveutuneita näistä asioista nykyisin, eikä minun tarvitse siihen sen enempää puuttua olisin olettanut Henryn olevan hieman perinpohjaisempi aiheen käsittelyssä, tosin.

Mutta haluan vain muistuttaa mainiosta tiivistyksestä Frasier-nimisessä televisiosarjassa.. Frasier on turhautunut jostain naissuhteesta, ja häntä rupeaa ärsyttämään, kun hän kuulee, että Daphnekin on käyttänyt seksiä joskus saadakseen, mitä haluaa.

Daphne sitten kysyy häneltä, eivätkö miehet ikinä käytä seksiä saadakseen, mitä haluavat.. Frasierin vastaus on mainio: Seksi ON, mitä haluamme! Mitenkäs sitten miehet jotka eivät ole heti haluamassa seksiä vaan suhteen?

He eivät kuitenkaan menesty naismaailmassa ja jäävät yleensä ilman seksiä ja suhdetta. Miehen siis tulee nimenomaan käyttäytyä stereotypisesti ja haluta nimenomaan seksiä jotta pääsisi tuttavuuteen naisten kanssa ja saisi sen suhteenkin aikaan. Ai että te osaatte tehdä asioista monimutkaisia. Monikaan ei tunnu käsittävän että me olemme eläimiä, luonnon muokkaama eliö jonka perustoiminnot eivät paljoakaan eroa muusta luomakunnasta. Ihmisen toiminta perustuu ihan samoihin "lakeihin" kuin luonnossa, mutta toimintamme on hienosäädetympää kiitos korkeamman älykkyyden.

Jos jokin ulkopuolinen eliö todistaisi ihmisen toimintaa näkisi hän vain luonnollisen yhteyden muuhun luomakuntaan, saman mekaanisen tarpeiden tyydyttämisen. Seksi on lisääntymisen väline. Vaikka ihminen ei aina harrastakaan seksiä lisääntymisen vuoksi, harrastaa hän sitä lisääntymisvietin vuoksi. Mies ja nainen eroavat biologisesti myös tässä. Ihmisten seksuaalinen käyttäytyminen määräytyy kulttuurin mukaisesti ja kautta historian esiintyy kulttuureja joissa pyritään rajoittamaan molempien sukupuolten seksuaalista käyttäytymistä mm.

Luonnossa naaras hyvin usein pyrkii valikoimaan parhaan mahdollisen lisääntymistoverin kun taas uros pyrkii painamaan lähes jokaista vastaantulijaa jotta siemen leviää mahdollisimman laajalle. Jos ihmisen seksuaalisuutta ei rajoiteta syntyy siis ihmisapinalle luonnolliset seksuaalisuuden markkinat ja yksilökeskeisessä kulttuurissa sille ei vain voi mitään koska yksilö vai pitäisikö sanoa narsisti tekee mitä itse haluaa.

On kuitenkin syytä havaita, että näitä alfauroksia ei riitä pariutettavaksi kuin häviävän pienelle osalla naaraista. Tämän takia moni naaras luonnossa - ja ihmisilläkin - tekee tämän aisankannattajatempun, jossa elatus hankitaan joltain alempitasoiselta urokselta, joita on paljon enemmän tarjolla, mutta salaa käydään kuitenkin parittelemassa mahdollisimman korkeatasoisen alfauroksen kanssa.

Ehkä tähän pitää vielä varmuuden ja selvyyden vuoksi laittaa yhteenvetona että miesten kovempi seksihalu on siis kiistaton fakta josta on mielestäni edes turha keskustella. Mies ja nainen eroavat biologisesti toisistaan muutenkin kuin reiän ja meisselin kohdalla. Koska kaiken lukemani perusteella laasaslaisten eli nk miesasiamiesten ja naisten tarpeet eivät selvästikään kohtaa, suosittelen laasaslaisia siirtymään avoimesti ja reilusti homoseksiin.

Myöhäistä — kuulemma noin kaksi kullanmurua ovat minun. Taas meni suurin osa keskustelusta aivan ohitse Henryn kirjoituksen. Jos nyt neutraalisti lukee tuon juttunsa, niin eihän siinä ole mitään muuta kuin lueteltu tieteellisiä tosiasioita.

Kansa sitten repii takalistostaan mielipiteitä luullen, että ne jotenkin muuttaisivat todellisuutta. Ei se vaan niin mene, vaikka kuinka toivoo. Mielipide ei hävitä biologiaa mihinkään. Ei tässä ole mitään väärää, koska naisten ja miesten aivot toimivat keskimäärin eri tavalla. Mutta ero pitäisi tiedostaa, jotta asioiden ymmärtäminen ja politiikan tekeminen onnistuisi edes suurin piirtein oikein. Politiikka on pakosti asioiden käsittelyä yleisellä tasolla, keskiarvojen maailmassa.

Jokaiselle yksilölle ei voi säätää omaa lakia. Voidaan tietysti kysyä, onko politiikan teolle eduksi, että parlamenttimetsässä kulkee yhä enemmän apinoita, joytka näkevät vain yksittäisiä puita Jos tämä olisi miesten maailma, moniavioisuus ja vapaa seksi olisi normi, seksiammattilaiset arvostetuin ammatti.

Jos nainen tulee politiikkaan, hänen ensimmäinen halunsa on rajoittaa seksin saatavuutta. Ei väliä, onko näillä heitoilla mitään todellisuuspohjaa, niitä käytetään silti säännöllisesti. Mutta sehän on vain yksi laji seksuaalisen vallan käyttöä! Näin nämä innokkaimmat Henryn haukkujat tulevat itse todistaneeksi Henryn olevan oikeassa. Feministeiltä ei koskaan saa vastausta oikeisiin kysymyksiin.. Miehet taas eivät keskimäärin valita ääneen erittäin huonostakaan kohtelusta.

Valitus sallitaan vain naisille. Juuri tästä syntyy kollektiivinen harha siitä, että naisia kohdeltaisiin yhteiskunnassa miehiä huonommin — vaikka todellisuus on päinvastainen! Spekulaatioita syistä voi esittää, tai ehkä sitten ne rationaalisimmat naiset vain ovat hiljempaa kuin feministisemmät siskonsa. Mielenkiintoista kuitenkin havaita, kuinka paljon samat asiat toistuvat ja toistuvat vuodesta toiseen.

Epäilen että naisten kyvyttömyydessä käsitellä asioita yleisellä abstraktilla tasolla, on kyse samanlaisesta sisäsyntyisestä seikasta kuin seksuaalisen halun kohdalla. Miesten ja naisten tapa keskustella poikkeaa niin säännönmukaisesti ja samat oireet on nähtävissä lähes kaikissa keskusteluissa, että tässä täytyy olla jotakin hyvin oleellista takana.

Jotakin sellaista, jota ei oikeasti saa edes tutkia, koska se romuttaisi käsityksen, että naiset ja miehet ovat kognitiivisilta kyvyiltään pohjinmiltaan samanlaisia, muutamia epäolennaisia eroja lukuunottamatta. Ei liene sattumaa, että vain miehet tekevät pääsääntöisesti filosofiaa, harrastavat väittelyitä ja yrittävät tuoda ajatuksiaan toisten punnittaviksi. Mistäköhän löytyisi netistä keskustelupiirejä tai kommentointiketjuja joissa naiset argumentoisivat? Tarkoitan sellaisia jotka todella on naisten motoroimia, eikä vain kuten täällä, että muutama naiseksi tunnustautuvat osallistuu sinänsä miesten ylläpitämään keskusteluun.

Mitä eroa on sillä, jos vetää oman kokemuksensa mukaan niin palstan miehetkin tekevät , tai esimerkin suomikeskusteluista? Kumpikaan ei ole minään todistusarvona sen kummoisempi. Pointti tässä oli se, että millaisia johtopäätöksiä vedetään mistäkin asiasta. Se, ettei naisia noin yleisesti kiinnosta puistopikapanot, ei voi mitenkään johtaa itsestään sellaiseen päätelmään, että naiset pitävät miehiä ällöttävänä, eikä naisia seksi kiinnosta tai se tuota heille nautintoa.

Kuten tässä nyt yritettiin esittää. Koska en ole esittänyt väitettä, että valtamediassa olisi kollektiivisesti syytetty naisia, niin en katso tarpeelliseksi nähdä vaivaa alkaa todisteita kaivelemaan.

Ihan valtamediassa on kyllä käsitelty myös naisten "pimeitä puolia", mutta minä en pidä sitä syyttelemisenä, vaan hyvänä asiana, että ongelmia nostetaan esille.

Ennen kaikkea seksismi on Cameronin , mielestä kuitenkin naisten ongelma, mitä hän perustelee seuraavilla väittämillään: Kieleen on kehittynyt enemmän ilmauksia naisten kuin miesten loukkaamiseksi. Naiset ovat alttiimpia huomautuksille, nimittelyille ja hellittelynimille kuin miehet. Monet kielen ilmaukset ovat peräisin ajalta, jolloin naisen paikka oli kotona. Jaa että eroa on mielipiteellä ja tieteellisellä faktalla? Ikävä, jos tällainen asia on hakusassa. Todistustaakka on väitteen esittäjällä.

Miksi minulla olisi todistustaakka sellaisesta väitteestä, jota en ole ensinkään esittänyt? SUosittelen herroja perehtymään http: Tämä kommentti olisi etenkin Tomm: Ja yhteiskunta myös velvoittaa alempitasoisten miesten massan tukemaan verotuloillaan tuota käytäntöä.

Paitsi, että naiset ovat jatkuvasti kirkumassa raskauen ja synnytyksen kauheutta. Jos geeneillä ei ole väliä, niin siinä tapauksessa lasta haluava nainen välttäisi raskaaksi tulemista siihen asti, kunnes kaikki mahdolliset keinot adoptioon on yritetty. Kyllä sinä jollain on luulot laasaslaisten määrästä. Sitä paitsi yksi mies pystyy hedelmöittämään jokaisen naisen. Yksikin heteropetturi siis riittäisi romuttamaan ainakin teoriassa sinänsä kunnioitettavan päämäärän. Mutta muuten olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että joku homoksi muuttava hormonilääke ei olisi hullumpi idea.

Olisi mielenkiintoista katsoa, minkälaiseksi maailma muuttuisi, kun se pieni ero menettäisi merkityksensä ja ihmiskunnan ikiaikainen moottori alkaisi yskiä. Siirtyisivätkö miehet pelaamaan pleikkaria mitä sekstailulta ehtisivät?

Tuskin, jos homojen menestyksestä ja elämäntavoista voi mitään päätellä. Rahaakin miehet kai tekisivät kuin ennen eli paljon enemmän kuin naiset, nyt vain sitä ei jaettaisi naisten ja lasten kanssa. Tämä Sinikka Salon kiusaamisvalitus oli todella säälittävä. Jos joku mies olisi saanut hänen laillaan 25 euroa kuussa, vapaan auto- ja asuntoedun, ilmaiset työpaikkalounaat, ilmaiset Lapin lomat pankin edustuskämpällä, ilmaiset ulkomaanmatkat sekä firman luottokortin, hän luultavasti olisi jo tähän hintaan sietänyt hiukan kiusaamistakin.

No, nythän Salo itse ilmoitti, ettei sitä kiusaamista tainnut niin hirveästi ollakaan. Noin 20 euron eläke ehkä lohduttaa. Tapaus Salo vain osoittaa, kuinka naiset kehittävät itselleen uhriaseman jopa ollessaan yhteiskunnan huippupaikoilla. Nyt ei enää puutu kuin presidentin valitus työpaikkakiusaamisesta Homoilla se on helppoa. Kalsarit väärin päin sepalus perspuolelle jalkaan ja homopuistoon tai -kuppilaan. Kateeksi ei käy, sillä normaaliin pariutumiseen kuuluva parin-kolmen tunnin vonkaaminen tekee jutusta taidetta.

Ja ilman seksuaalista kiinnostusta naissukupuoleen, miehet olisivat myös huomattavasti nihkeämpiä epäsuorien tulonsiirtojen sallimiseen miehiltä naisille valtion kautta.

Kukaan ei kutsuisi kolumnistiksi eikä vakiovieraaksi puheohjelmiin". Täs on edelleen se sama logiikkaongelma ku Halla-Aho -esimerkissä. Eli joo, feministien vastustajat toki lytätään mediassa. Mutta pointti onkin, että kuka tahansa feministejä vastustava lytätään mediassa ja juuri tämä ennustettavuus kertoo kulttuurista jotain. Sen sijaan jos yksi pornoa harrastava nainen on saavuttanut syystä tai toisesta positiivisen imagon mediassa, se ei kerro kulttuurista yhtään mitään.

Sen sijaan jos olisi syytä olettaa, että kuka tahansa nainen pääsisi median suosikiksi pornoa harrastamalla, se kertoisi kulttuurista jotain. Aika toivoton näkemys miehistä. Onneksi tuota väitettä ei taida tukea kovin hyvin mikään sen paremmin kulttuurinen kuin biologinenkaan fakta.

Moniavioisuus liittyy historiallisesti käsittääkseni lähes aina pakkovaltaan eli hierarkiaan, jossa yläluokkaiset miehet pystyvät "ryöstämään" naiset. Joskus kyse on tosin myös sotaisten kulttuurien miesvajeesta.

Naisen kokemuksena sanoisin et seksi ei kestä kovin kauaa, ja se päättyy yleensä miehen orgasmiin. Suuseksi mieheltä naiselle on lähinnä semmonen minuutin lirputus ja toteamus et ootpas vaikee. Sen jälkeen ei sit suuseksiä enää saakaan. Kun se on niin kovin työlästä. Ok, ylläoleva ei koske kaikkia miehiä mutta turhan yleistä se on.

Harvassa ovat ne miehet, joita kiinnostaa naisen nautinto. Tai ainakaan riittää minkäänlaista ymmärrystä siihen, ettei nainen ainakaan yleensä Eli Jammu-setä ja se mitä hän edustaa voisi sattumalta päästä julkisuuden lemmikiksi. Minulle jää näköjään ikuiseksi mysteeriksi, miksi et ymmärrä hyvin yksinkertaista pointtia: Jos ilmiö A hyväksytään julkisuudessa, se kertoo siitä, että ilmiö A kuuluu kulttuurisesti hyväksyttyjen tai ainakin mahdollisten ilmiöiden joukkoon.

Jos se ei kuuluisi, sitä ei hyväksyttäisi julkisuudessa. Näin tämä julkisuuden ja kulttuurin vuorovaikutus pelaa, sanot mitä tahansa. Mutta olkoon tämä tästä.

Tietenkään ei voi, kuten kukaan muukaan pedarimurhaaja ei voi. Vastaavasti kukaan "rasisti" tai feministien vastustajakaan ei voi päästä median lemmikiksi. Se, että pornotähti voi päästä, kertoo ehkä sen, että pornotähdet eivät ole niin kammoksuttuja kuin pedarimurhaajat tai rasistit. Mutta sitä se ei kerro, että pornotähteys tuottaisi positiivisen imagon.

Väitän että pornotähteys tuottaa useimmiten negatiivisen imagon, mutta Rakel Liekin tapauksessa siitä on ollut hyötyä nimen tunnetuksi tekemisessä. Positiivista hehkutusta Liekki saa kuitenkin täysin muista asioista kuin pornoilustaan.

Henry on joskus linkannut videon: Näkevät nekin, jotka eivät ole aiemmin kohdille sattuneet. Jos olet julkkis ja luet tätä, kerro se meille: Toki yksityiselämässä ja yksittäistapauksina voi tapahtua mitä hyvänsä, mutta nythän onkin kyse koko pariutumiskuvion sekamelskan hahmottamisesta laajemmasta perspektiivistä.

Tämä tosin vaikuttaa olevan monille naisille useimmille? Naiset eivät kertakaikkiaan näytä pystyvän keskustelemaan laajemmalla tasolla ja teoreettisemmin asioita havainnoiden.

Aina vedetään omasta elämästä jokin yksittäinen poikkeus esiin, ja sillä sitten koetetaan kovasti argumentoida. Miehiä syyllistävät, solvaavat, alaspainavat, 'pitävät ruodussa', niin toiset miehet, naiset kuin koko yhteiskuntakin valtamedia ja yleiset asenteet, odotukset ja käytännöt miesten käytännön elämässä. Jos nyt jotkut naiset syyllistävät toisia naisia ketkä, ketä, ja missä? Näistäkin kommenteista huomaa naisten ja miesten seksiin liittyvän täysin erilaisen hahmottamistavan.

Miehille seksi on simppeli asia, ja moni mies ihmettelee, miksi seksi ei voisi olla kuten vaikka jäätelö; kun tekee mieli, voit vaan helposti käydä sitä nopeasti hankkimassa, ja saada tyydytyksen, ja sitten jatkaa muita hommia. Miksi seksi ei voisi olla simppeli ja helppo pano, jonka ei tarvitse kestää kauan? Naisten käsitys seksistä on niin paljon monimutkaisempi, ettei vuosikausien kirjoittelu, bloggaus, ja Henry Laasasen kirjakaan siitä ihan täysin ota selvää.

Mutta naisille seksi ei ole vain 'hyvältätuntuva pano, joka johtaa tyydytykseen', kuten se miehille mielellään usein olisi, vaan moninainen ja moniulottuvuuksinen asia, joka on sotkettu sekä identiteettiin, romantiikkaan, vallankäyttöön jne.

Nainen tunnetusti ajattelee 'seksikkäänä olemista' yhtä usein, kuin mies ajattelee seksiä. Miehiä useinkaan ei kiinnosta 'seksikkäänä oleminen' - he vain haluaisivat hyvää seksiä niin usein kuin suinkin panettaa. Naisille seksi on siis valtapeliä, käyttäytymiskoodiin ja identiteettiin liittyvä asia - 'lutka'leima on huisin pelätty, kuten kommenteistakin on känyt ilmi - ja siihen liittyy aika kummallisella tavalla 'tiedostamaton vs.

Nainen voi pitää itseään siveellisenä ja seksittömänäkin olentona tietoisesti, samalla kun kuitenkin käyttäytyy aivan päinvastaisella tavalla. Miehet taas yleensä tietävät ihan tietoisesti oman seksuaalisen käytöksensä tason, ja ovat ainakin itselleen rehellisiä seksuaalisuutensa ja seksikäytöksensä suhteen. Tästä voisi kirjoittaa varmasti montakin kirjaa.. Tästä olen eri mieltä. Ei seksi ole mikään jäätelöön verrattavissa oleva asia, edes miehille.

Jos miehelle seksi olisi noin neutraali asia johon ei liity tunteita tms. Turha väittää seksiä simppeliksi asiaksi, kun se on asia, joka herättää maailmassa varmaan eniten väittelyä, erimielisyyksiä ja tunteita.

Simpanssifilosofi; On virheellistä puhua "tieteellisistä tosiasioista". Tiede korjaa jatkuvasti itseään ja siihen kuuluu se, että tutkimuksista saadaan ristiriitaisia tuloksia. Se, että Laasanen siteeraa neljää artikkelia ja Frytä joka on mainio koomikko ei vielä tee Laasasen tekstistä neutraalia ja asiapitoista. Valitus sallitaan vain naisille". Hyvä että tässäkin asiassa ollaan pääsemässä tasa-arvoon. Nykyään on hyväksyttävää, että miehet valittavat julkisuudessa siitä että naisilta ei saa seksiä, naiset mollaavat miehiä ja että naiset eivät osaa puhua asioista asioina vaan aina nostavat omat tunteensa ja kokemuksensa etusijalle.

Mielestäni on surullista, että miesasiamiehet eivät näin keskimäärin esitä konkreettisia parannusehdotuksia tai esitä asiallisia kannanottoja, vaan keskittyvät haukkumaan naisia.

Feminismi kävi läpi radikalismivaiheen luvulla, elän vielä toivossa että miesaktivistit voisivat hypätä sen vaiheen ylitse. Ainakin moniavioisuus taisi olla normi Taleban Afganistanissa. En usko, että mitään maata voidaan pitää täysin miesten hallitsemina, koska jopa Saudi Arabialla on opaineita länsimaiden suunnasta. Sinänsä kyllä historiallisesti islamilaisissa maissa on ollut käytössä ns. Ja jos tästä on ihan lainsäädännön tasolla jo keskiajalla sovittu, kai se silloin on ollut ihan hyväksytty järjestelmä.

Tietenkin uskon, että myös tuolloin parhaat vaimoehdokkaat ovat sopineet yksinoikeudesta sopivan miehen kanssa, koska en usko, että monen naisen toiveammatti on prosituoitu jos ei ole isienkään, kuten täälläkin on muistutettu.

Iranissa taitaa tämä järjestely vieläkin olla käytössä. Toinen pointti on se, että ei miesten maailmaa voi olla kuin fantasioissa, koska naisilla on aina, vaikka he olisivat orjiakin, oma tahtonsa ja miehet joutuisivat jopa näistä orjanaisista kilpailemaan toisten miesten kanssa. Atsteekkeja ja Inkoja, joiden keskuudessa oikeus vaimoihin ja yleensä seksiin riippui suoraan asemasta yhteiskunnasta: Onko tämä miesten maailma patriarkaalinen sortovalta vai onko tämä tyrannia, jossa pienen pieni joukko johtoasemassa olevia miehiä ja naisia sortaa suurta osaa kansasta?

Kummalla on paremmat oltavat ja kumpi on vähemmän vapaa, mies kansalainen, joka on periaatteessa orjan asemassa ja voidaan vaikka uhrata jumalille vai kuninkaan vaimo, joka ei kyllä ole saanut valita kumppaniaan, mutat elää yhdessä tuhansien muiden naisten kanssa yltäkylläisyydessä ja tapaa kuninkaan ehkä kerran? Kumman sukupuolen tulee mielstäsi kantaa kollektiivista syyllisyyttä tuon yhteiskunnan sorrosta, vai eikö kummankaan?

On erilaisia miehiä, on erilaisia naisia. Naisen ongelma on suurempi, mikäli kyseessä on nainen, joka ei halua parisuhdetta ja miestä vaivoikseen vaan pelkkää seksiä.

Nuoremmassa sukupolvessa on monia naisia minä mukaan lukien , jotka tulevat hyvin toimeen, eivät kaipaa lapsia, parisuhdetta tms vielä pitkään aikaan -jos koskaan. Tällöin seksiä saa niin paljon kuin haluaa, ja kyllä, olen kuten ystäväni nainut puskissa, baarien vessoissa,rannalla sannalla ei kannata,hiekkaa Ongelmana ei ole pelkkä huora-stigma, mielestäni nainen saa olla juuri niin lutka kuin haluaa,ja sosiaalisen paheksunnan voi hyvin välttää hoitamalla hommat fiksusti eli pitää omana tietonaan kaiken ja peittelemällä jälkensä.

Varsinainen ongelma tulee vasta parisuhteessa sitten kun pitää silmät kirkkaina valehdella ettei ole harrastanut seksiä kuin sen 6 ihmisen kanssa suomalaisen naisen yleisin vastaus ko kysymykseen vaikka taidot ja variaatioiden maku selvästi kertovat omaa kieltään. Siis se kun täytyy teeskennellä kainoa impeä suhteen jatkuessa Silloin yleensä mikään ei johda minnekään ja parisuhteen pelastaja 3 p: Aina jää luu käteen.

Jos haluaa nauttia säännöllisestä seksistä läpi elämän kannattaa todellakin siis joko valehdella sille yhdelle tai nauttia kylmästi niin kauan kuin kelpaa.

Olemme esittäneet muutoksia mm. Feminismi kävi läpi radikaalivaiheen, jonka jälkeen sen väittämät hyväksyttiin virallisena totuutena. MikkoAP; Hienoa kuulla että olette esittäneet konkreettisia muutoksia. Ikävää, ettei niitä uutisoida vaan esiin pääsevät vain tietyt tahot. Olen yrittänyt penkoa netistä esiin kannanottoja, mutta ei niitä helpolla löydä.

Feminismi ei ole kiveenkirjoitettu ideologia, vaan se sisältää useita eri suuntauksia jotka ovat jatkuvassa muutoksessa. Suomessa on vielä vanhan koulun kannattajia, jotka ovat sitä mieltä että kaikki askeleet miesten aseman parantamiseksi ovat naisilta pois, mutta oma ystäväpiirini koostuu feministeistä jotka ihan aikuisten oikeesti ovat sitä mieltä että suomalaisessa yhteiskunnassa on rakenteita jotka sortavat miehiä.

Miesten asemaa ei kuitenkaan tarvitse lähteä kohentamaan sillä periaatteella, että nyt laitetaan nuo pihtaavat, komentelevat akat ruotuun. Olen vuotias, itsestäni huolta pitävä, pitkässä heterosuhteessa elävä mies, joka kykenee hieman "swing both ways". Naisista pidän yli kaiken. Ikuisena naistenmiehenä ja seksin perässä juoksijana on tullut havaittua seuraavaa: Jos panettaa, paras ottaa mies.

Jos haluaa käyttää aikaansa oman itsetunnon nostoon, pitää pokata baarin kaunein ja vaikein nainen. Valaankokoiset naiset lähtevät tosin matkaan viiden minuutin esileikillä. Itsetunnon kohotus vain puuttuu, joten naisten kohdalla mielummin pokaan länsimaisen kulttuurin mukaisesti kauniita naisia.

Miehen kanssa seksi ei ainakaan näin heterokulttuurissa liikkuvaa mitenkään buustaa, enemmän on todellakin vain paineen poistosta. Tämähän ei tietysti ole tutkimusta vaan empiriaa kahdenkymmenenkuuden vuoden ajalta keskimäärin partneria vuodessa. Mr Man kommentoi näin: Muutan vain naisen ja miehen paikkaa.

Miehille seksi on usein painottuneesti itsensä peilailua ja itsetunnon vahvistamista. Ei ensisijaisesti nautintoa, vaan esim:. Huomauttaisin vielä, että kysymysenasettelu tuossa "naiset eivät halua harrastaa irtoseksia puistoissa" -tutkimuksessa kuulostaa huonolta.

Jos minulta kysytään "haluatko harrastaa villiä irtoseksiä turvallisissa oloissa, jolloin et joudu pelkäämään väkivaltaa" voisin vastata myöntävästi. Jos minulta kysytään "haluatko harrastaa villiä irtoseksiä tuntemattoman kanssa puistossa" vastaan ehdottomasti ei. Tämä ei tarkoita sitä, että epäilisin kaikkia miehiä väkivaltaisiksi raiskaajiksi.

Pienenä naisena jouduin kuitenkin aina punnitsemaan riskit. Miksi edes lesboilla ei ole tapana harrastaa pusikkoseksiä toisten naisten kanssa? Vai onko heilläkin muka joku suurempi syy pelätä toisia naisia raiskaajiksi, kuin mitä on homomiehillä? Ja mitä tulee jonkun mainitsemaan pimeään pusikkoon, niin voi sitä seksiä harrastaa pusikoissa keskellä päivääkin, ja näin myös yleisesti tehdään. Siitä vain naiset rohkeasti todistamaan, että teillä on aivan yhtä suuret seksuaaliset halut kuin miehillä, mutta jotenkin luulen, että suuret sanat eivät suuta halkaise tässäkään asiassa.

Mulla ei ainakaan ole ja olen siitä harvinaisen iloinen. Vapauttavaa, kun ei ole minkään himojen ja viettien vanki vaan voi keskittyä nauttimaan elämästä eikä joudu jatkuvasti miettimään, milloin ja miten saisi tarpeeksi seksiä, kuten joillain miehillä tuntuu olevan ongelmana.

Olen vuotias ja yhä neitsyt, koska en halua harrastaa seksiä kuin parisuhteessa rakastuneena. Itsetyydytän kyllä lähes päivittäin. Olen todella onnellinen elämääni näinkin ja olisin onnellinen ihan ilman seksiä ja miestäkin.

Haluan toki joskus onnellisen, rakastavan parisuhteen ja perheen, mutta olen ennemmin selibaatissa lopun ikäni kuin harrastan yhden illan juttuja.

Lesbot vaatii aika paljon tilaa Jollei ole 69 asento,joka on ällö. Kokeilin kaverin kanssa, heteroita molemmat ollan, ja oli tosi hauskaa tosin omassa lukaalissa. Lisäksi, mitä olen kuullut, se lesboseksi ei ole pelkkää kielipeliä vaan lähinnä eroottisilla fantasioilla leikkimistä kivun rajalle asti. Eiköhän siellä pusikossa tilaa riitä paremmin lesboseksiin kuin jossain pienessä neukkukuutiossa. Hirveä melu asiasta, vaikka itse Stephen Fry sanoo sen olleen vitsi. Laasasella näyttää olevan melkoinen pohja teorialleen Ei ihme, että se kuulostaakin huonolta vitsiltä: Se että nainen ei halua irtoseksiä tuntemattoman miehen kanssa pimeässä puistossa ei tosiaan tarkoita sitä, että nainen pitäisi kaikkia miehiä ällötyksinä eikä välittäisi seksistä.

Laasanen antaa naisista ja naisten tarpeista puhuttaessa enemmän painoarvoa miesten mielipiteille kuin naisille itselleen. Siis ikään kuin miehet - jopa yksi homo - tietäisivät naisista enemmän kuin naiset itse. Siis aika pieni osa tuntemattomista miehistä ei ole naisille lainkaan ällötyksiä.

Keskivertomiehellä on paljon tekemistä naiseen tutustuessaan, ettei ällöttäisi tietyn kipupisteen yli. Miehelle on aina kohtalokasta, jos naista tai työnantajaa rupeaa ällöttämään liikaa. Kyseessä kun on rotupohjainen kilpailu. No, naisia taas ei pidetä niin helposti ällöttävinä. Syy tähän on aika luonnollinen. Naiset ovat usein kohtuullisen kauniita, symmetrisiä ja hienojakoisesti naisellisia, joten heitä voi olla yksinkertaisesti vaikea ällötä.

Miehet taas ovat karkeita, kömpelömpiä ja kuonaisempia. Miehen ainoa toivo on, että röörit ei olisi kauhean tukossa, kun nainen tupsahtaa eteen. Luin jostain ns miehisistä aivoista ja naisellisista aivoista. Hormonit eivät määrää kaikkea, mutta esim. Hormoniehkäisyhän perustuu keinotekoiseen raskauden tilaan. Aivan varmasti tämä osaltaan vaikuttaa joillekin. Ns aivot taas toimivat eri tavalla yksilökohtaisesti,mutta kun aivojen toiminnallisista järjestelmistä jtkn ymmärtää niin, niin karkeasti yksinkertaistaen mielihyväperiaatteella toimiva limbinen järjestelmä vastaa mm.

Ongelmat liittynevät opittuihin käytäntöihin ja kulttuurin sanelemiin hyväksyttyihin käyttäytymismallehin Sanotaan se vielä kerran. Tämä on siis "panettamisen" fysiologinen perusta, kulttuuriset ja opitut seksuaaliseen käyttäytymiseen jutut eivät ole yhtä voimakkaita vaikka niillä oma vaikutuksenssa onkin. Mitä sitten jos nainen haluaakin vain seksiä?

Ja on halunnut jo pitkän aikaa Ja on vielä nuori. Kestääkö kenenkään miehen kanssa tulevaisuudessa koskaan elää, ja jos kestäisi kestääkö mies sen, että nainen on seksuaalisesti viriili, harrastanut seksiä miesten kanssa paljon, PALJON, eikä ole mikään neitsyt? Missä vaiheessa pitää osata sanoa että riittää?

Kai se riippuu jokaisen sosiaalisista ympyröistä, minkä osaa peittää ja mikä on pakko tunnustaa. Jos sattuu olemaan nainen ja seksuaalisesti viriili se on vain haitta,jos haluaa sopeutua nykyajan yhteiskuntaan.

Jos ihmiset loukkaantuisivat muista asioista yhtä paljon, kuin seksistä ei tarvitsisi pelätä pääsevänsä töistä kotiin nahkarotsi tai edes keuhkopussi ehjänä. Veli Vortac oli tavallaan oikeassa paitsi tietenkin siinä, että seksin pitäisi olla pikapanoa tai panemista.

Seksiä voi harjoittaa ilman emotionaalisia sfäärejä, jolloin se ei ole niin sosiaalinen tai arkipäiväinen tapahtuma.

Toisaalta olet ikeassa siinä, että tottahan seksi tuntuu ja vaikuttaa, ja on psyyken, sielun ja kehon kokemus. Siinä mielessä on surullista miten paljon seksiä valutetaan hukkaan, ja miten naiset helposti sotkevat seksin muihin asioihin silloin kun tarkoitus olisi paneutua vain johonkin perusasiaan.

Nainen on seksin suhteen monimutkainen. Seksi on naiselle valtaa, aivan kuten raha joillekin. Seksi väärän henkilön kanssa vaivaa naista niin kuin pankkiiria, jolta on puliveivattu kymppitonni. Tuoreiden huhujen mukaan Henry Laasanen muuten löytyy roskalaatikosta ja hänen kanssaan voi harjoittaa siellä seksiä. En sitten tiedä vielä onko huhussa jotain perää.

Näissä teorioissa ja keskusteluissa seksiin suhtaudutaan niin mahdottoman yksioikoisesti. On siis pikapanoja ulkoilmassa miehet , ja sitten loputtomia vikittelyjä ja esileikkejä yms.

No sitten taas en mene sinänsä väittämään miehen seksuaalisuudesta erityisesti mitään, muuta kuin kerron vain oman havainnon ei tietysti pitäisi.

Osaava nainen pystyy pitkittämään miehen nautintoa ja sinkoamaan hänet sellaisiin sfääreihin, että taju meinaa lähteä eikä sitten vähään aikaan mies pysty evääkään heilauttamaan.

Verrattuna vaikka pikaiseen suihinottoon jossain pöpelikössä mikä sekin on varmasti ihan kivaa miehestä , nautinto on monikymmenkertainen. Minusta on hassua väittää, että miehellä olisi mielessään vain seksin määrä, eikä lainkaan laatu, tai että se laatu tulisi vain ja ainoastaan vaihtuvista, hyvännäköisistä seksipartnereista.

Tai että nainen tarvitsisi jonkun 10 ruokalajin illallisen ja kolmen tunnin liehittelyn kukkapuskineen, jotta kykenisi tuntemaan seksuaalista halua. Kyllä nainenkin nauttii ihan vain siitä seksistä, jopa itse aktista!

Toki voidaan tutkia ihmisen käyttäytymistä ihan biologian kannalta, mutta eiköhän seksissä pointti ole kuitenkin nautinto, eikä mikään tyhjentyminen tai sillä kiristäminen. Ja ei osaava nainen tule siitä ylimielisen ylpeäksi, että viitsii tyydyttää miehen, vaan tekee sen viimeistään aina kun mies itse tuntee tarvetta ja osaa antaa siitä naiselle jonkinlaisen merkin. Nykynainen kitisee kauhuissaan, että vittu tonko finninaaman takia mun pitäis hävitä miljoona euroa.

Ehkä sitä voisi kutsua aasialaiseksi nöyryydeksikin, tiedä häntä. Länsimaissa ei ehkä vielä oikein ymmärretä, että nainenkin saa miehen tyydyttämisestä melkoisen hyödyn parisuhteen niin magian ylläpidon muodossa tai naisen viehätysvoima, kuin että koko persoona hioutuu ja seksuaalisesta karismasta tulee yhä voimakkaampaa.

Naisen pihtaamisella ja panttaamisella saadut hyödyt ovat naisen kehityksenkin kannalta pajon kielteisempiä. Se on sitä normaalia seksuaalista kanssakäymistä maailmassa, jossa ei ole sillat palaneet.

Ei minunkaan tarvitse puskasuikkareita keräjätä tarjottu kyllä on , kun saan koko setin mitä tarvitsen oikeassa muodossaan kotoväeltä. Keskivertonainen ei minua pysty tyydyttämään kovinkaan läpikotaisesti, mutta sehän vaan osoittaa sen, että meidän talossa ei asu runoilijoita vaan suuria seksitaiteilijoita.

En tiedä paljonkaan asioita, joilla miestä voisi loukata pahemmin kuin sanomalla: Ja kaikkein suurin loukkaus on miehen jättäminen. Se on niin kauhea paukku, että sen takia moni mies, etenkin nuori, on itsensä tappanut tai juonut rappiolle.

Aivan ja tässä kohtaa viimeistään tulee seksuaalisesti taitavan,kokeneen ja viriilin naisen ongelma. Jopa ne toivottomat tapaukset. Siis vain illan ratoksi haetut. Jos on niin kiltti, että antaa toisen jäädä yöksi, eikä heti heitä ulos,kommentit ovat mm. On suoritus sitten edellisenä yönä ollut mikä hyvänsä. Paljon parempi, että säännöt sovittaisiin heti, eikä olettettaisi mitään yhden yön panojen perusteella. En halua aiheuttaa hänelle hänen maailmankuvansa pohjalta syntyvää ahdistusta tms.

Minulle riittää hyvin ystävyyssuhdekin hänen kanssaan, mutta harmittaa hänen puolestaan, jos hän ajattelee että hänen täytyy elää ja pärjätä koko elämänsä yksin. Pelottaa, että hän menettää vähitellen positiivisuutensa ja elämänilonsa, koska hänellä ei ole sitä ihmistä, jolle jakaa elämän ilot ja surut. Toisaalta en tiedä, miten hän itse näkee itsensä. Voi olla niinkin, että hän tiedostaa suuntauksensa mikä ikinä se onkaan , ja on vain päättänyt elää ilman parisuhdetta vakaumuksensa mukaisesti.

Eli voi olla että murehdin turhaan, ja kyselyni olisivatkin vain haitaksi hänelle. Tai sitten se ei ole hänelle oma valinta, mutta hän tuntee olevansa yksin asian kanssa, jolloin se voisi auttaa, että joku muukin ottaisi aiheen puheeksi. Aihetta on vaikea lähestyä mitään kautta ilman, että se tuntuisi tungettelevalta.

Miten voisin ottaa aiheen puheeksi sillä tavalla hienovaraisesti, ettei se tuntuisi suoraan henkilökohtaiselta kysymykseltä? Vai olisiko tosiaan parempi antaa asian vain olla? Millä tavoin voisin tukea ystävääni yleisesti ottaen? Oon 12 vuotias tyttö, ja haluisin olla poika. Ostan aina poikien vaatteita, vaikka äiti sitä kyseenalaistaakin. Haluisin lyhyet hiukset, mutta äiti ei anna. Mitä pitäisi tehdä ja sanoa, että äiti ymmärtäisi? Olen vuotias nainen, joka ei ole ikinä virallisesti seurustellut tai ollut fyysisessä suhteessa kenenkään kanssa.

Ylipäätään olen seksuaalisuuteni suhteen "myöhäisherännäinen", seurustelun aloittaminen tuntui minusta yli kaksikymppiseksi vieraalta ajatukselta. Olen kuitenkin kokenut romanttisia ihastuksen tunteita lapsuudesta lähtien, ja nyttemmin olen tuntenut myös yhä voimakkaampaa seksuaalista vetovoimaa tiettyjä ihmisiä kohtaan. Ongelmani on se, että en koe olevani täysin hetero. Nuorempana ajattelin, että olen varmaan aseksuaali vaikken tuota nimitystä silloin tiennytkään , koska en kokenut poikia kohtaan suurempaa kiinnostusta kuin tyttöjä kohtaan.

Pitkään odotin, että tunteeni vastakkaista sukupuolta kohtaan vahvistuisivat, ja saisin "varmistuksen" heteroudestani. Ja koska en tällaista vahvistusta saanut, aloin myös odottaa "varmistusta" sille, että olen lesbo. Minulla on ollut lapsesta asti vahva sosiaalinen heteron identiteetti: Kuitenkin on tuntunut hankalalta ottaa konkreettista askelta seurustelun suhteen. Häiritsevintä tässä asetelmassa on se, miten itse sopisin yhtälöön kummankaan sukupuolen kanssa.

Olen aina ollut keskimääräistä "poikamaisempi" tyttö kiinnostuksenkohteideni ja persoonallisuuteni puolesta, lapsena viihdyin paremmin poikien seurassa jne. Toisaalta ulkonäöllisesti saatan välillä olla hyvinkin naisellinen tykkään laittautua, käyttää naisellisia vaatteita, minulla on pitkä tukka jne. Ajatus seurustelun aloittamisesta miehen kanssa on hankala, koska minusta tuntuu, että joudun esittämään "naisellisempaa" kuin oikeasti olen.

Miehet tuntevat joskus tulevansa "petetyksi" kanssani, kun ulkonäköni ja olemukseni antaa ymmärtää, että olen "perinteinen" nainen, ja todelliselta luonteeltani olenkin jotenkin tätä määrätietoisempi ja suorempi. Monesti vetäydyn tilanteesta, ennen kuin tämä ristiriita edes tulee esille, sillä se ahdistaa minua itseäni liikaa.

Naisen kanssa seurustelussa taas ihan kaikki konkreettinen tuntuu vieraalta, koska en ole tuota mahdollisuutta nuorempana edes ajatellut. Toisaalta psyykkinen puoli tuntuisi naisen kanssa jotenkin luontevammalta; tietyssä mielessä koen olevani "perheen pää" ennemmin kuin henkisen suojelun ja tuen passiivinen vastaanottaja.

Tuntuu siltä, että seurustelua kokeillessa "pettäisin" molempien sukupuolten edustajia, koska en koe itseäni täysin luontevaksi kummankaan kanssa. Tarkoittaako tämä sitä, että olen biseksuaali? Vai olenko vasta heräämässä oleva lesbo?

Tätä olen pohtinut etenkin siitä syystä, että viime aikoina on tuntunut, että pidän miehistä vain, koska heidän isku-yrityksensä imartelevat minua, enkä ehkä tunnekaan muuta kuin pinnallisia tunteita miestä kohtaan. Entä voiko ihastus miestä ja naista kohtaan ilmetä eri tavoin?

Joinain päivinä haluisin parran ja leikata rinnat pois, ja joinain päivinä laitan mekon ja meikit naamaan ja olen ihan tyytyväinen. En koe inhoa erityisemmin naiseuteeni, mutta en millään pääse eroon siitä tunteesta että haluaisin myös olla mies. En uskalla alkaa järjestämään mitään vaihdosta koska pidän molemmista sukupuolista ja entä jos haluaisinkin vaihtaa takaisin naiseksi, osahan muutoksista on peruuttamattomia.

En tiedä yhtään mitä tehdä itteni kanssa, jos haluaisin olla vaan mies nii olisin vaihtanu jo vuosia sitten, mutta kun ei yhteiskunnassa vaan voi valita molempia.

Ei mulla ole mitään uskallusta ruveta elämään molempien roolissa ja selitellä sitä sitten tuttaville, että miksi se pukeutuu välillä toiseen sukupuoleen. Ja kumpi sukupuoli olisi edes se johon vaihtaisin toisesta? Painan kaikki nää ajatukset vaan taka-alalle, mutta ne on silti siellä aina. Ehkä kaikkein tärkein kysymys on, enkö mie vaiha sukupuolta vaan sen takia että pelkään "menettäväni" yhteiskunnan hyväksynnän ja mahollisuuden mennä ulos naisena ilman että kukaan katsoo sen kummemmin, vai enkö mie vaan vaihda koska en teidä kumpi olisin mielummin.

Oon 16v tyttö ja mun hyvä ystävä, saman ikäinen poika, kertoi mulle, että on homo ja on tiennyt sen jo puoli vuotta. Oon epäilly itekkin jo kauan, että hän varmaan on homo ja kerran kysyinkin häneltä, mutta hän vihastui pahasti ja on kieltänyt asian monta kertaa siitä lähtien. Nytten hän ilman minkäänlaista varoitusta ilmoitti mulle, että on tosiaan homo.

Olin aika järkyttynyt enkä siinä tilanteessa sanonut mitään järkevää. Hän varmaan loukkaantui, koska en millään tavalla tukenut kun hän kertoi tämän.

Nyt ihmettelen, että miksi hän kielsi asian minulle monta kertaa, vaikka samaan aikaan kertoi toisille kavereilleen olevansa homo. En tiedä mitä voisin sanoa hänelle tähän asiaan liittyen jatkossa, kun juttelemme seuraavan kerran. Mulla ei oo ikinä ollut mitään homoja vastaan, mutta nytten kun tajusin , että mulla on homokaveri, niin olo tuntuu jotenkin siltä, että vihaisin homoja ylikaiken, vaikka näin ei todellisuudessa ole.

Kaiken lisäksi hän pelkää, että kun hänen toiset kaverit, jotka eivät ole tyttöjä saavat tietää, niin he hylkäävät hänet heti ja niin he tekevätkin. En nyt tiedä mitä mun pitäisi hänelle sanoa, kun en aiemmin sanonut mitään järkevää. Oon muutenkin aika järkyttynyt ja kaikki tunteet on ihan sekaisin, koska olin vähän ihastunutkin siihen, mutta hän tykkääkin pojista.

Hänellä on jopa ihastuskin jo. Mistä ihmeestä ihminen tietää sukupuoli-identiteettinsä? En tiedä miten hyvin voin luottaa tunteisiini, jotka hieman pohdintani aikana muuttuneet. Tiedän kyllä, että ihmisiä, jolla sukupuoli identiteetti "elää", mikä Genderfluid se olikaan.

Yksi vaihtoehto ei kuitenkaan tunnu hyvältä, vaan jos oikein itseäni tajuan minulla vaikeuksia joskus tuntuu ilmaista tunteitani , väärältä.

Kaksi enempi vähempi hyvältä, joskin hieman jännittävältä. Johtuu ehkä siitä, että en ole tunteistani puhunut kuin valittujen kanssa. Joskus, jos tulee aika paljastaa laajemmin asia, tietysti luonnollisesti jännittää miten lähipiiri reagoi. Olen luultavasti hakeutumassa lähiaikoina tutkimuksiin kuitenkin. Saattaa olla vähän offtopic-kysymys, mutta haluan neuvoa. Sukupuoleni ja s-suuntautumiseni mietityttävät joka päivä, etten saa rauhaa.

Haluaisin puhua tästä jollekulle, mutten tiedä kenelle. Vanhempieni kanssa olen tästä jutellut paljon, mutta se ei tunnu auttavan samalla lailla, koska saan yleensä vain samoja vastauksia. Olen käynyt aikuistumisleirin, jonka seurauksena porukkamme hitsautui tiiviiksi jengiksi, jossa voi olla oma itsensä.

Mutta tuntuu hassulta avautua ihmiselle, jonka on tuntenut ~kaksi viikkoa. Puhuin tästä aiheesta eräälle ohjaajalle leirillä, ja hän auttoi minua paljon.

Mutta kun tunnistin pitäväni häntä ystävänäni ja kerroin sen hänelle, hän torjui minut. En enää uskalla lähestyä häntä, koska pelkään katkaisevani vähäisetkin langat välillämme. Nettikaverilleni olen avautunut useasti, ja hän on tukenut minua. Mutta tuntuu typerältä kertoa hänelle ongelmistani. En halua kohdella häntä kuin henk. Koulukaverini eivät ole tarpeeksi läheisiä, jotta voisin uskoutua heille. Olen puhunut koulukuraattorille, psykologille ja terveydenhoitajalle. Huomasin, että haluan puhua jollekin ihmiselle, joka tuntee minut.

Sukulaisiani en uskalla lähestyä tämän asian kanssa. Voisin tietysti pohtia asiaa yksin, mutta olen havainnut, että se syö sisältä. En tiedä kenelle puhua. Hei, Olen kertonut perheelleni sukupuolettomuudestani, ja he ottivat sen aluksi neutraalisti. Mutta kun aloin suosia enemmän miesten vaatteita, äitini ei ole tykännyt asiasta.

On sanonut, että ostaisin edes joskus naisten vaatteita, pukeutuisin sukupuoleni mukaisesti yms. Asia vaivaa minua, ja mietin, pystynkö vasta täysi-ikäisenä olemaan oma itseni. Haluaisin saada vinkkejä siihen, miten voin saada vanhempani edes hyväksymään hiljaa. Äiti on itse menneisyydessä osoittanut vahvasti mielipidettään homoja vastaan ja välit on hänen kansaan muutenkin kireät että pelkään jos nyt menen kertomaan niin äiti heittää minut mummolle asumaan.

Yritin kerran kertoa sitä kautta että kerroin kuinka ihailen kuinka itsevarma tuure on ja että haluaisin olla kuin hän mutta äidin vastaus oli vain "No arvaapas mitä teillä on samanlaista? Te molemmat tykkäätte pojista" tai olen moneen kertaan kertonut hänelle kuinka mielestäni Halsey on kaunis ja ihana ja näin mutta hän vaan ei tajua.

Joillekkin kavereille olen jo kertonut mutta kun asia koulussakin levisi niin kiusaamaanhan siinä ruettiin eikä sekään kokemus auta tässä ollenkaan. Äiti on minulle todella tärkeä ja en missään tapauksessa haluaisi tuottaa hänelle pettymystä..

Olen vuotias tyttö ja minulla on jo jonkin aikaa ollut sellainen olo, että olisinkin oikeasti poika, mutta en oikein tiedä miten asian kanssa pitäisi edetä.

En ole kertonut tuntemuksistani vanhemmilleni tai sisaruksilleni, mutta olen jutellut asiasta parin kaverini kanssa, mutta asiasta on todella hankala jutella jonkun sellaisen kanssa jolla ei ole samanlaisia tuntemuksia. Olen etsinyt tietoa transsukupuolisuudesta ja lukenut joitain artikkeleja aiheesta, mutta en ole varma olenko oikeasti trans vai onko tämä jokin ohimenevä juttu. Siitä on jo jonkin verran aikaa, kun koin ensimmäisen kerran, että en ehkä olekaan tyttö vaan poika.

En silloin tiennyt mitään transsukupuolisuudesta, mutta muistaakseni en edes ollut hämmentynyt omista tuntemuksistani vaan se tuntui ihan luonnolliselta ja vasta myöhemmin olen kokenut hämmennystä, ahdistusta ja epävarmuutta asian suhteen. Olen aina pukeutunut hieman poikamaisesti ja käytän paljon isoja paitoja ja löysiä housuja koska en halua korostaa muotojani ja olen käytännössä täysi vastakohta siskoilleni, jotka rakastavat laittautumista ja kauniita vaatteita.

Olen myös huomannut käytöksessäni olevan paljon poikamaisia piirteitä. Olen yrittänyt pikkuhiljaa muuttaa ulkonäköäni poikamaisemmaksi esim. Ja yleensä koen olevani poika ja näyttäväni pojalta, jos en voi nähdä itseäni peilistä. Ja aina kun ajattelen sitä miltä näytän tulevaisuudessa en pysty kuvittelemaan naista vaan mieleeni pomppaa aina kuva minusta miehenä. Ja kun kyselin muutamalta kaveriltani ovatko he ikinä miettineet haluavansa olla poikia, minä oikeasti yllätyin, että he olivat vain joskus ajatelleet että saattaisi olla helpompaa olla poika, mutta ei muuta.

Minusta se oli outoa. Moi, olen vuotias, ja synnyin tyttönä. En ole kovin varma seksuaalisuudestani tai sukupuolestani, tai ainakaan tiedä millä nimellä kutsua niitä.

Pienempänä leikin aina eläimillä, "poikien lelut" tai "tyttöjen lelut" eivät juurikaan kiinnostaneet. Hyvin usein myös leikin poikahahmona, mutta käytin myös mekkoja ja pidin prinsessoista vaikka muistelisin että en pitänyt juurikaan "tyttömäisistä" vaatteista ollenkaan, lähinnä pidin niitä mahdollisesti vaatteessa olevan eläimen kuvan takia tai äitini pakottamana. Leikkasin lyhyet hiukset kutosluokan alussa, enkä sen jälkeen ole pystynyt kasvattamaan niitä tai pystynyt pitämään niitä pitkinä niiden aiheuttaman ahdistuksen vuoksi.

Olen kuitenkin pärjännyt ilmankin, ja ilmeisesti ns. Pidän lähinnä miesten vaatteita, ja pidän niistä enemmän, mutta tykkään tyttömäisemmistäkin vaatteista. Minua ahdistaa se, että ihmiset näkevät minut naisena. Noin vuosi sitten vaatekaupan myyjä kutsui minua pojaksi vaikka en edes yrittänyt mennä läpi, enkä ole koskaan unohtanut sitä tunnetta. En ole varma sukupuolestani. Minusta tuntuu samaan aikaan pojalta, ja samaan aikaan ei miltään. En juurikaan mieti sukupuolta, mutta jos päädyn miettimään sitä, minua ahdistaa.

Se ei haittaa minua ollenkaan, mutta en tiedä sopivatko ne juuri minulle. Lähes kaikki "roolimallini" ovat aina olleet miehiä vaikka useimmiten isääni ja paria sarjakuvapiirtäjää lukuunottamatta ovatkin olleet fiktionaalisia hahmoja , ja olen aina halunnut näyttää maskuliinisemmalta. En tykkää vartalostani, tai äänestäni, enkä todellakaan naamastani. Hyvinä päivinä saatan pitää naamastani paljonkin, mutta mielipiteeni vartalostani on korkeimmillaan "meh".

Seksuaalisuudestanikaan en tiedä yhtään. Tällä hetkellä määrittelen itseni biseksuaaliksi, mutta en ole varma. Olen seurustellut kaksi kertaa, molemmat kerrat nonbinäärisen ihmisen kanssa, toisen kanssa olen vieläkin.

En tiedä mistä sukupuolista pidän. Olen aika varma, että olen tuntenut vetoa sekä miehiin, naisiin, ja kaikkeen siltä väliltä ja ulkopuolelta, mutta en ole koskaan ihastunut. Ainoa kerta oli, kun ala-asteella oli "todella cool" jos oli ihastus, ja jos kerrottiin salaisuuksina aina muille ihastuksensa. Minä vain sanoin jonkin satunnaisen luokkalaisen pojan nimen, sillä en halunnut vaikuttaa nololta, vaikka siinä ei mitään noloa olisi ollutkaan.

En tiedä yhtään, miten ihmiset ympärilläni reagoisivat, jos tulisin kaapista ulos muuna kuin cisheterona. Nettikaverini ja kumppanini hyväksyvät. Oikeille kavereilleni en ole puhunut todella pitkään aikaan koska olen ollut masennuksen ja ahdistuksen takia paljon pois koulusta emmekä juuri pidä yhteyttä sen ulkopuolella, mutta hekin varmaan hyväksyisivät. Isäni on tosin sanonut, että hyväksyy minut millaisena ikinä olenkin, mutta minua silti pelottaa.

Jos käy ilmi että olen trans, en tiedä yhtään miten he suhtautuisivat siihen. Mitä olen nähnyt, isääni ällöttää ja äitini ei ymmärrä. Toki olen monta kertaa sanonut isälleni asioita tyyliin "en halua olla tyttö" "olen poika" yms, eikä hän ole suuttunut niistä tai reagoinut valtavan negatiivisesti. Myös se pelottaa, että jos olen trans, en ole "tarpeeksi trans".

Minulla on hyviä päivinä, joina tykkään naamastani ja joskus ehkä vartalostanikin. Ja mitä jos käykin ilmi, että en ole trans sen jälkeen kun vihdoin pääsen pois kaapista kaikille, tai olen jo aloittanut testosteronin oton? Myös testosteronin sivuvaikutukset pelottavat.

Hiuksia kuulemma saattaa lähteä todella paljon, tai ne saattavat lähteä kokonaan. Hiukseni ovat olleet aina minulle todella tärkeät, ja ovat vieläkin. Uuden nimen valintakaan ei ole koskaan onnistunut, pysyvä muutos ahdistaa, ja muistakin syistä. En tiedä itsekään mitä ne ovat. Ajattelin kysyä vanhemmiltani mikä nimeni olisi jos olisin syntynyt poikana, mutta pelkään että he aavistaisivat jotain.

Pelottaa myös miten muu maailma reagoisi. Ihmisiä tapetaan joka päivä sen takia, ja heitä halveksitaan. Netissäkin näkee todella paljon vihaa erityisesti ei-cissukupuolisia kohtaan. Pelkään että käykin ilmi että olen jotain minkä he laskevat "special snowflakeksi", ja heti kun olen onnellinen omana itsenäni, päädyn naurunalaiseksi julkisilla sivuilla. Olen pian vuotias transpoika ja homoseksuaali. Olen tuntenut olevani poikamainen aivan varhaislapsuudesta alkaen, mutta vasta murrosiässä selvittänyt tietoja sukupuolen moninaisuudesta ja tajunnut, että olen selvästi transsukupuolinen.

Ennen, kun tiesin asiasta, olen aina kiinnostunut pojista. Kaverit ovat aina olleet suvaitsevaisia ja osa ovat myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöstä, niin heille tulin kaapista ensimmäisenä. He arvasivat, että olen trans ja homo. Kaverit ovat tukeneet mua aivan tähän päivään asti. Sisarukseni arvasivat myös, että olen trans ja homo. He pitävät mua veljenään. Äitini ja isäpuoleni välttelevät asiaa, tytöttelevät ja kutsuvat mua biologisella nimelläni, mikä aiheuttaa mulle kamalan olon.

En mainitse siitä melkein ollenkaan, mutta kun mainitsen joskus, he kiertävät asian ja jatkavat tytöttelyä ja biologisen nimeni käyttöä. Äitini sanoo, että on ottanut tietoa transsukupuolisuudesta, muttei silti vaikuta ymmärtävän.

Kerran hän kysyi, mitä tiedän homoseksistä, niin vastasin, että paljonkin. Isäni taas ymmärtää mua, mutta meillä on niin huonot välit, ettemme juttele oikustaan ollenkaan. Kuitenkin kun näemme joskus, niin hän kyselee kuulumisiani. Isäni kertoi kerran, että hän on pitänyt mua aina poikamaisena ja että tykkäsin lapsena enemmän pojille suunnatuista jutuista. Olen käynyt vuosia psykologin ja toimintaterapeutin luona juttelemassa.

Ennen, kun täytin 18, niin mulle suositeltiin, että hakeutuisin transpoliklinikalle. Toteutin sen vasta, kun täytin 18 ja se harmittaa, sillä käyn yhä tutkimuskäynneillä, mitkä ovat venyneet henkisen rasitukseni takia. Haluisin saada äitini ja isäpuoleni ymmärtämään, että tytöttely ja biologisen nimen käyttö aiheuttavat mulle pahan olon. Mikään ei kuitenkaan tunnu toimivan, vaikka kuinka vääntäisi rautalangasta. Olen vuotias lapsonen ja panseksuaali. En ole vielä ulkona kaapista, mutta olen pudotellut pieniä vihjeitä, ja tiedän että ainakin parhaat ystäväni ottamaan sen hyvin.

Perheestä en tiedä alkuunkaan, miten he sen ottavat, mutta sittenhän se nähdään, kun joskus loikkaan ulos kaapistani. Kysymykseni ei kuitenkaan liity tähän. Lapsena olen pukeutunut tyttöjen vaateisiin.

Olen leikkinyt tyttöjen kanssa ja tyttöjen leluilla. Jossain seiskaluokan alussa tajusin, että olen jotenkin erilainen, mutten tiennyt mitään termiä ja asia ahdisti. Olin silloin koulukiusattu, joten oli muutakin ajateltavaa ja pelotti muutenkin koko ajan. Nykyään 2 vuotta myöhemmin, asia on kunnossa, vaihdoin luokkaa: D Päätin haudata asian ja olla miettimättä sitä. En halua näyttää naiselta.

Olen kahdeksannesta luokasta asti miettinyt hiusten leikkuuta "poikatukaksi". Nyt, yhdeksännellä luokalla huomasin usein ajattelevani, että mitä jos en olekaan tyttö.

Kaivoin sen seiskaluokan oudon tuntemuksen esiin. Ajatus oli jotenkin outo ja vieras, siksi päätin googlata asioita. Netistähän löytyikin oikein osuva nimitys. Luin lisää ja mitä enemmän luin, sitä enemmän tunnistin itseäni. Etsin samankaltaisia ihmisiä ja luin kokemuksia.

Tunnen todella olevani tällainen. Mitä jos tulen ulos kaapista ja perhe hylkää minut? Siskoni, joka on oikeastaan tärkein ihminen minulle, on uskoakseni positiivinen panseksuaalisuuteni suhteen. Perheestä en todellakaan osaa sanoa. En ole tullut kaapista panseksuaalina, joten en tiedä, pitäisikö minun kertoa ensin se, ja myöhemmin sukupuoleni vai kerronko molemmat kerralla?

Olen lukenut positiivisia kaapista ulos- tarinoita, mutta mitäpä jos oma tarinani jää vaille onnellista loppua? Olen vuotias ja minut on pienestä pitäen kasvatettu erittäin vahvasti tyttönä, lähes kaikkien stereotyyppien mukaan. Silti olen kuitenkin jo joitakin vuosia miettinyt, että onko kuitenkaan se tyttö, joksi minut kasvatettiin kuitenkaan minä, kun oma keho alkoi tuntua vieraalta ja inhottavalta murrosiän muutoksista. Tiedän olevani transsukupuolinen, mutta en uskalla puhua vanhemmilleni, sillä minua pelottaa heidän reaktionsa.

En usko että kumpikaan minua vihaisi, mutta äiti ei ehkä ottaisi sitä hyvin eikä varmasti suostuisi ottamaan minua tosissaan.

Minusta tuntuu pahalta olla tässä naisellisessa vartalossa ja joka kerta kun äiti sanoo ".. Vain mun kaksi kaveria tietää, eikä kumpikaan asu samassa kaupungissa. Olen jo pidempään halunnut kertoa mun läheisemmille ja parhaimmille kavereille mutta olen jänistänyt joka kerta kun kertomiseen on tullut mahdollisuus.

En enää tiedä yhtään, mitä tehdä. En halua menettää mun kavereita, koska se niiden alakoulusta asti tuntema vähän omituinen tyttö onkin yhtäkkiä se omituinen poika. Haluaisin myös hankkia binderin, mutta en tiedä, kuinka voin sellaisen ostaa ilman vanhempia, enkä uskalla kysyä edes kavereilta apua Lue vastaus.

Oon kertonut tästä jo läheisille kavereille eli oon osittain kaapista ulkona. Mua kuitenki kuumottelee perheelle kertominen. Äiti on tehny selväks että sille ois ihan ok jos oisin lesbo. En kuitenkaa oo enää ihan varma mitä mieltä se on aromanttisuudesta tai -seksuaalisuudesta. Äiti on aina sanonu mulle kaikkea "poikaihkutusta" esim. En oo ikinä antanu mitään syytä aatella et mua kiinnostais tällaset.

Oon jo vuosia sanonu näihin kommentteihin suoraan torjuvan vastauksen ja useamman kerran sanonut, että mua ei kiinnosta pojat eikä tytöt. Oon toivonu et voisin välttää kaapista tulon kokonaan tällä taktiikalla. Äiti jatkaa näiden kommenttien tekoa ja muu perhe seuraa vierestä. Ja perhe kyllä varmaanki tietää että aseksuaalisuus ja aromanttisuus on olemassa, ne on kaikella tapaa järkeviä, älykkäitä ja hyväksyviä.

Äiti se oikeastaan onki mun ainoa huolenaihe just näiden kommenttien takia. Oon kuitenki sen ainoa tytär ja tiiän, että se varmasti haluais nähä mun menevän naimisiin ja hankkivan perheen. Onko mun aika nyt ihan suoraan tulla kaapista ulos äidille ja perheelle? Mä tosi mielellään välttäisin konfliktia ja en haluais tehä mitään numeroa itestäni koska mulle mun suuntautuminen on aika pieni juttu.

Tykkään kotona pukeutua naisten vaatteisiin ja olen aika sinut asian kanssa. Mielessä kuitenkin pyörii pelko mitä jos naapurit näkee esim. Järjellä yritän aatella, että kotoa saan pukeutua miten haluan ja mulle on ihan sama vaikka näkee mutta kuitenkin pelottaa.

Tilasin netistä ihanan vaaleanpunaisen naisten paidan. Onko teillä hyviä käytännön vinkkejä ja miten uskallan toteuttaa itseäni. Ärsyttää edes miettiä tallaista, kotona pitäisi saada tehdä mitä haluaa. Olen 13 vuotias poika. Olen syntynyt tytön kehoon mutta koen olevani poika. Kun täytin 9 niin huomasin, että kuinka poikien hiukset ja vaatteet ovat hienoja.

Sanoin silloin mun veljelle aina 9 vuotiaasta noin 11 vuotiaaksi asti, että haluan olla poika. Jos veljeni kertoi äidille, niin sanoin vaan että en halua olla poika koska pelkäsin äidin reaktiota. Nyt taas kadun, että en silloin asiaa äidille kertonut. Tuossa 12 vuotiaana kerroin äidille haluavani lyhyet hiukset mihin äiti suostui.

Vaikka jossain vaiheessa äitini taas rupesi vastustamaan asiaa. Hiusten leikkuun jälkeen olin onnellinen. Mutta ongelma oli, että mulla ei ollut poikien vaatteita. Myöhemmin rupesin keräämään poikien vaatteita ja hankkiuduin eroon tyttöjen vaatteista.

Ensin luulin, että olin vain ''tomboy'' mutta myöhemmin tajusin että olen trans. Päätin että en kertoisi äidilleni. No rupesin katsomaan muita lapsia youtubesta samassa tilanteessa, jotka olivat jo tulleet kaapista. Itkin kun katsoin niitä koska halusin itsekkin olla poika. Sitten päätin, että nyt mun on pakko kertoa.

Lähetin äidilleni viestin kuinka olen transsukupuolinen. Olen aina tiennyt, että äitini hyväksyisi asian koska hän on todella kiltti. Mutta pelkäsin että hän ei ottaisi asiaa tosissaan mutta toisin kävi. Ollaan käyty juttelemassa transtukipisteellä asiasta. Nyt saan olla poika ja minua kutsutaan pojaksi ja nimikin on eri.

No nyt mennään itse ongelmiin: Äitini ja veljeni ovat ainoat asiasta tietävät. Ei olla kerrottu muille. Mutta taas mun eno ja mummi ja pappa ovat taas semmoisia jotka varmaan eivät hyväksyisi asiaa niin kuinka niille voisi asian kertoa? Sitten on ongelma, kun menen ensivuonna 7 luokalle ja äitini haluaa minut samaan kouluun kuin muut minun luokkalaiset.

Itse haluan eri, koska en halua mennä nykyisten luokkalaisten kanssa samaan kouluun koska menen 7 luokalle poikana. Tulisi varmasti paljon kiusaamista ja kyselemistä. Ja eilen kun mainitsin asiasta, hän vain rupesi huutamaan asiasta, kuinka mun pitää mennä samaan kouluun heidän kanssaan ja valitti, kuinka teen asiasta niin vaikean.

Miten kertoisin äidille asiasta niin että en joutuisi kouluun mihin en halua? Sitten vielä koulu uinnit. Meillä on tulossa koulu-uinnit tässä lähipäivänä. Se ei sinänsä häiritse muuten koska olen vielä tässä koulussa tyttö.

Olen vain hieman pullea Mutta sitten kun menen yläkouluun niin siellä kun on uinnit mitä teen? Siellä olen poika ja joutuisin menemään tyttöjen tuijotettavaksi samaan pukukoppiin. Ja uimahalleissa ei uimapaitaoja saa käyttää. Äitini vain sanoo, että kyllä mä pärjään mutta asia silti pelottaa? Pitkään mietin, että olenko sujut asian kanssa ja luulin olevani, mutta enhän minä ole. Olen tajunnut vasta äskettäin sen, että minä, ennen heterosuhteessa oleva nainen en enää koskaan tahdo elää miehen kanssa.

Asian tajuaminen oli "kova juttu". Kukaan ystävistäni, läheisistäni tai lapsistani ei vielä tiedä mitään asiasta. Jotenkin ajattelin, että juttu on ihan helppo kertoa heille, kelle sen halusin kertoa, mutta ei ole. Pää lyö ihan tyhjää Olen siis seurustellut jo kauan naiseni kanssa, mutta salassa. Hän on ihana ja ymmärtää että edetään sen mukaan, miten minä haluan, mutta tiedän asian vaivaavan häntä. Koittakaa saada sininen lanka viestistäni auki.

Ajatukseni hämmentävät minua toisinaan. Muistan nuorempana miettineeni, etten halua olla lesbo. En muista koskaan ihastuneeni tyttöön, mutten muista nuoruudessani ihastuneeni myöskään poikaan. Koulussa oli pakko huijata tykkäävänsä jostain pojasta, koska "niin kuului tehdä". Seksuaalisia tunteita minulla ei ollut silloin, eikä ole juuri nytkään. Nuorena muistan hävenneeni sitä, että tunsin vetoa puolialastomiin naisiin, en puolialastomiin miehiin. Kuitenkin kokonaan alastomat ihmiset ovat melkein vain yököttäviä.

Näin märkiä unia yleensä vain naisista, mikä tuntui hyvin väärältä. En halunnut olla lesbo. Muutaman viime vuoden ajan olen pohtinut omaa seksuaalisuuttani ja jos minun pitäisi nyt sanoittaa seksuaalinen suuntautumiseni, sanoisin reilusti olevani biseksuaali. Tosin minusta on tyhmää kategorisoida itseäni.

Katson ja kiihotun pornosta. Mieluiten katselen lesbo- tai homopornoa, heteropornossa kun miehet kohtelevat naisia niin kovakouraisesti, ettei sitä viitsi pitkään katsella. En koskaan puhu seksuaalisuudestani ystävilleni, mutta ehkä annan heidän ymmärtää, että pidän miehistä. Ystävieni puhuessa miehistä, minua ei yleensä kiinnosta ollenkaan.

Näyttelen kuitenkin kiinnostunutta, koska "niin kuuluu tehdä". En myöskään pysty käsittämään, kuinka he pystyvät kokemaan toisen ihmisen kiihottavana. Ihastun melko harvoin, mutta ihastuessani olen aina ihastunut miehiin. Ihastuminen kestää ehkä viikon tai kaksi, mutta tunne laantuu aina ja sen jälkeen tunnen itseni vain tyhmäksi, koska olen tuntenut sellaisia tunteita. En ajattele ihastuksiani seksuaalisesti, lähinnä minusta olisi ihana vaikka painautua heidän kainaloonsa ja olla heidän lähellään.

Se on lähinnä toteamus, ei niinkään säälittävä ajatus. En ole harrastanut koskaan seksiä tai ollut muussakaan intiimissä suhteessa. Joskus haluaisin parisuhteen, mutta viihdyn myös yksin. Jos mietin itseäni harrastamassa seksiä jonkun kanssa, niin ajatus naisesta on yleensä kiihottavampi ja "oikeampi". Toisaalta voin fantasioida miehistä harrastamassa seksiä naisen kanssa, mutten yleensä osaa kuvitella itseäni sen naisen asemaan.

Täytän kohta kolmekymmentä ja haluaisin täyttää ne normit, mitä yhteiskunta asettaa. Tämän ikäisenä pitäisi olla jo puoliso.

Teoriassa ajatus puolisosta on miellyttävä, mutta pidän myös paljon yksinolosta. Toisinaan pelkään, että joskus tuntisin oloni yksinäiseksi, jos en löydäkään puolisoa. Entä jos joskus tulee aika, jolloin yksinolo ei olekaan enää ihanaa. En tiedä mistä voisin edes löytää puolison, koska viihdyn kotona niin hyvin. Ajatus baariin menemisestä ja olemisesta humalaisten ihmisten keskellä ahdistaa minua.

Joskus leikittelen ajatuksella, että menisin homobaariin ja löytäisin sieltä itselleni jonkun. En ole kuitenkaan toteuttanut tätä ajatusta, koska en oikein tykkää käydä missään. Mutta mistä voisin löytää jonkun, jos en koskaan mene mihinkään? Näistä ajatuksista pääsen kysymyksiin, joita mietin aina välillä.

Voinko kokea olevani biseksuaali, jos en kuitenkaan koe seksuaalisia tunteita? Voiko olla mahdollista, etten koskaan "löydä" seksuaalista minääni? Olenko epäonnistunut ihminen, jos en koskaan tunne seksuaalista vetoa oikeisiin ihmisiin? Pitäisikö minun joskus testata miltä tuntuu, jos kertoisin jollekin tuntevani itseni biseksuaaliksi? Olenko ainoa, joka tuntee näin ristiriitaisia ajatuksia? Olen vuotias, aseksuaalinen, panromanttinen demipoika, syntymässä todettu sukupuoli on tyttö.

Rupesin kyseenalaistamaan seksuaalisuuttani vähän alle kaksi vuotta sitten, ja sukupuoli mietitytti puolen vuoden ja vuoden sitten välillä. Olen tullut ulos jo kaapista kaikille, joille on tarvinnut; kaverit, perhe, luokkatoverit, opettajat. Kaverit on ollu tosi ihania, osa opettajista kivoja myös, osa taas ihan vähän epämukavia, luokkatoverit ihan ok osa, mutta sitten perhe Aluksi mulla ei oikein ollut mitään ongelmia kehon kanssa, mutta pikkuhiljaa vihaan sitä enemmän ja enemmän.

Reidet ja takapuoli on ihan liian isot, rintojen pitäisi hävitä olemassaolosta, hartioiden pitäisi olla leveämmät Binderia olen yrittänyt hankkia, mutta äidin mielestä terveysriskit on ihan liian suuria, niin se nyt ei ainakaan vielä ole onnistunut. Alkaa jo harkita sen salaa hankkimista. Sitten kanssa, kun on itselleen hankkinut miehekkäämmän nimen, se on vähän ristiriitaista.

Olen sanonut, että syntymänimeä saa käyttää, ja niin ihmiset tekee, mutta sitä mukaan olen tajunnut että se saa itseni epävarmaksi ja epämukavaksi, kun ihmiset sitten sillä nimellä kutsuu.

Kumminkin tykkään siitä syntymänimestä, ja tuntuu siltä, että vanhemmat vähän yrittää saada mulle syyllisen olon kun käytän mun uutta nimeä. Sitten kun mennään virallisempiin asioihin, kuten näytelmiin koe-esiintymiseen, niin tuleekin isompi dilemma, että mikä nimi siihen nyt pistetään. Vielä yksi asia, jonka takia lähinnä tämän viestin lähetin, on sellanen mistä oon vielä enemmän tiedoton ja avuton; ääni.

Olen laulaja, eli en halua riskeerata mitään ääneni kanssa, enkä muutenkaan hirveän matalaa ääntä halua. Lisäksi hirveän suuri muutos pelottaa, eli hormoonijutuista taidan kieltäytyä.

Mutta silti ääni tuntuu aivan liian korkealta. Olen kuullut neuvoja siitä, että ääntä pitäisi vaan opetella madaltamaan, ja olen yrittänytkin, mutta tulokset tuntuu mulle ihan liian pieniltä ja mitättömiltä. Onko olemassa mitään muuta tapaa madaltaa ääntä?

Alkaa tuntua vähän toivottomalta tämä. Onneksi ei nyt enempää tarvitse listata ongelmia ja heikkouksia kun niistä on suurimmaksi osaksi päästy eroon.

Olen 15v ja tunnen olevani poika, vaikka olen syntynyt tytöksi. Osa kavereistani tietää ja he tukevat minua mutta perheeni ei vielä tiedä. En uskalla puhua aikuisille tästä.

En tiedä mitä pitäisi tehdä. Siskoni suuttuu, kun puhun halustani olla poika jonka takia en uskalla täysin tulla ulos kaapista transsukupuolisena.

Jo lapsena olen miettinyt haluani olla poika mutta olen työntänyt vain tunteeni syrjään ja yrittänyt olla kuin muut tytöt. Olen aina halunnut mieluummin pelata ja hengata muiden poikien kanssa mutta minua ei huolita mukaan poikaporukkoihin koska heille olen tyttö. Oma tytönkehoni inhottaa minua ja aina kun minut lasketaan tytöksi se ahdistaa minua.

Tutustuin omiin homoseksuaalisiin ajatuksiin homopornon kautta ollessani -luokalla. Vihasin itseäni konservatiivisemman isäpuoleni takia, joka heitti vähän väliä läppää seksuaalivähemmistöjen kustannuksella ja haukkuen niihin kuuluvia ihmisiä. Aloin pikkuhiljaa miettiä, että entä jos tämä on pysyvä osa itseäni ja aloin hyväksyä olevani bi-seksuaali yläkoulun lopuilla.

Kerroin tästä silloin uudesta päätelmästäni lukion 1. Silloin kaikki sekavuus alkoi. Hän oli aluksi tosi etäinen, aivan kuin hän olisi oppinut tuntemaan minut uudestaan.

Lopulta hän hyväksyi asian ja alkoi itsekin avautumaan minulla siitä että hän mietti omaa seksuaalisuuttaan ja epäili että hänellä oli vain "vaihe" käynnissä ja kiinnostus menisi ohi. Tästä tunnustuksesta syntyi seksuaalista jännitettä välillemme ja aloimme olla erittäin läheisiä, haalailimme ja lääpimme toisiamme, kun olimme kahdestaan.

Kuvittelin että hän uskaltaisi harrastaa seksiä kanssani ja miettiä vaihtoehtoa yhteisestä parisuhteesta. Omasta tunnustuksestani 4 kk eteenpäin hän alkoi seurustelemaan naisen kanssa vakavasti. Näimme silti toisiamme ja hän antoi minun tulla iholle, mutta toistellen olevansa hetero.

Toivoin että hän eroaisi nopeasti, jotta voisin alkaa seurustella hänen kanssaan niin kuin olin suunnitellut, mutta sitten kun tämä oletettu kuukauden odotus muuttui yli puolen vuoden odotukseksi, yritin erkaantua tunteellisesti tästä ystävästäni. Se ei ollut helppo prosessi vaan itkin välillä hänen peräänsä. No luulin, että olin päässyt pahimman ohi noin 2 kk tauon jälkeen hänestä.

Aloin näkemään häntä uudestaan kaverina, jouduin lohduttamaan häntä, kun hän erosi lopulta tyttöystävästään ja myös muutaman kerran sen jälkeen, kun hän yritti paikata sydäntään hyppäämällä aina seuraavan naisen kelkkaan mutta nekin suhteet menivät nurin.

Olin taas hänen ihollaan, mutta haaveilin vain seksistä enkä parisuhteesta. No noin kuukausi löysimme toisemme sellaisissa hormoni tasoissa, että olimme riisuutumassa, mutta tämä ystäväni kieltäytyi samaan aikaan kun aloin riisumaan hänen housujaan. Tämä jatkuva tunteellinen ja fyysinen kontakti häneen on tuonut vanhoja parisuhteen haluja takaisin, mutta tiedän, että nämä haaveet eivät ole mahdollisia, sillä tämä toinen puoliskoni on joko hetero, joka ei viitsi häätää minua pois ennen kuin olen edennyt liian pitkälle, tai on niin syvällä kaapissa, ettei sieltä aio ikinä tulla ulos.

Kärsin nyt tätä samaa paskaa mitä vuosi sitten. Tämä kaikki paska on tosin vahvistanut mielipidettäni siitä, että minun pitäisi tulla julkisesti ulos, etten matele joskus yhtä syvälle kaappiin, kuin tämä minun mahdollinen homo tai bi ystäväni.

Sovin itseni kanssa heti itseni hyväksymisen jälkeen, etten tuli ulos julkisesti, mutta näitä ajatuksia on tullut yhä useammin mieleen viimeisen 2 kk aikana. Tiedän että muut ystäväni tulisivat hyväksymään minut, mutta tämä konservatiivisempi isäpuoli minua huolettaa, kun asun vielä hänen luonaan.

Olen vielä lukiossa ja taloudellisesti riippuvainen hänestä. En halua, että minulla on turvaton olo kotonani, joten epäröin ulos tulemista. Lisäksi, jos päätän tulla ulos kaapista, niin se tulee vaikuttamaan minun koko loppuelämääni enkä voisi ottaa myöhemmin tunnusta takaisin, jos alan katua sitä.

En ole varma edes omasta seksuaalisuuden "tyylistäni". Tosin en usko, että voisin ikänä ollakaan varma, se tekee ulos tulemisesta vielä pelottavampaa. Uskon että minun pitäisi tehdä se mutta olen epävarma ja vuotias päälakeni on harmaantumisen partaalla. Olen vuotias, poika joka on bi. Perheessäni "heitetään läppää" yleensä bi ja homoista. Ja tuntuu että samoin tekee kaverini.

Joten pelkään, että jos kerron kavereilleni minä menetän kaverini ja perhe ei oikein tykkäisi. Olen miettinyt paljon itsetuhoisia juttuja, vaikken haluisi. En ole saanut melkein yhtään unta viimeiseen kuukauteen ja se on vaikuttanut koulutyöhöni erittäin suuresti.

Öisin vaan mietin mitä tulee tapahtumaan ja mietin silloinkin itsetuhoisia juttuja. Tiedän ettei se ole tervettä ja teen pienestä asiasta elämässäni suuren jutun, mutta tuntuu että olen hukassa. Enkä ole varma kenen kanssa haluaisin puhua mutta täällä minua ei tunnisteta. Olen vuotias nainen. Erosin viime kesänä miehestäni ja nyt olen 3 lapsen yksinhuoltaja.

Olen varmasti jo teini ikäisestä tuntenut vetoa tietynlaisiin naisiin, yleensä myöhemmin oppien heidän olevan lesboja. Kyllä monet miehetkin minua viehättävät, mutta yleisesti minusta naiset ovat huomattavasti kiihottavampia Ja näitä olen miettinyt yli kymmenen vuotta, myöskin oli yksi iso syy eroon ex- mieheni kanssa.

Mutta eihän minulla Ole koskaan ollut mitään kenenkään naisen kanssa, en tiedä mistä haaveilen vai haaveilenko edes? Olenko muuten vain kiinnostunut? Ja onko sillä edes loppujen lopuksi väliä? Ja olisiko ylipäänsä väärin lähteä etsimään omaa seksuaalisuuttani nyt kun olen jo äiti ja lapseni tottuneet ns. Normaaliin äiti-isä perheeseen ja sittemmin ero perheeseen? Löysin feminismin, kun aloin käyttää nettiä enemmän, noin vuotiaana. Feminismin mukana tulivat uudet seksuaalisuudet, sukupuolet ja politiikan osat.

Kiinnostuin etenkin aseksuaalisuudesta ja aromanttisuudesta, kun tunsin itseni kategorioihin sopivaksi. Minulla ei ole ollut ihastuksia omasta mielestäni.

Ensimmäinen platoninen ihastukseni syttyi 5-luokalla, tosin luulin sitä romanttiseksi. Luulen, että se johtui joukkoon kuulumisen halusta. Olin kiinnostunut tästä pojasta kovin, hänellä oli pari samaa kiinnostuksenkohdetta kuin minulla, ja oli aina kovin kiltti minulle. Ajattelin häntä usein, ja luokassa halusin saada hänen huomionsa. Nyt kun sitä enemmän ajattelen, en kuitenkaan halunnut romanttiseen parisuhteeseen tämän kanssa, halusin vain ystävystyä.

Silti epäilen asiaa välillä. Tänä päivänä minulla on ollut noin vuoden ajan platoninen ihastus tyttöön, tosin se on intensiivisempi ja pidempi kuin ensimmäinen. Hänelläkin on monia samoja kiinnostuksenkohteita kuin minulla.

Emme ole enää samoilla luokilla, joten näen häntä vain pari kertaa viikossa. Mutta aina kun näen, mahaani kutittaa. Etsin häntä joskus koulun ruokalassa, ja haluaisin kovasti tutustua häneen paremmin.

En mielestäni kuitenkaan halua tämän kanssa romanttista suhdetta. En ole kuitenkaan varma aromanttisuudestani tai -seksuaalisuudestani, näin nuori kun olen. Joskus mietin, voisinko olla biromanttinen tai -seksuaali, mutta että enkö vain halua hyväksyä asiaa, kun aroaseksuaalin lokeron olen jo niin hyvin omaksunut, ja se tuntuu parhaalta.

Epäilen kyllä, että olisin ainakin aromanttinen. Seksikin tuntuu vastenmieliseltä, tosin se voi johtua iästäni. Sinään seksi lisääntymiskeinona tai mielihyvän hankkimisena ei tunnu ällöttävältä, mutta ei se kiinnostakaan. Kuinka vastenmieliseltä seksi tuntuu, riippuu.

Romantiikka ei itseänikään kiinnosta. Kun kuulen että ystävilläni on taas uusi ihastus, pyöräytän silmiäni. Sinään romantiikkaan perustuvat leffat tai sarjat eivät tunnu houkuttelevilta. Osaan arvostaa romanttisia suhteita, mutta en näe itseäni sellaisessa, en nyt tai myöhemmin elämässä, eikä se tunnu oikealta, ei läheskään yhtä hyvältä kuin syvän ystävyyssuhteen ajatteleminen. Romanttisen suhteen sijaan näen itseni vanhenemassa lemmikin tai parhaan ystäväni kanssa, platonisella tavalla.

Pitäisikö minun kertoa kavereilleni, vai odottaa, jos tämä onkin vain vaihe? Olen 15 vuotias tyttö ja tunnen olevani lesbo. Minulla on tällä hetkellä tyttöystävä, josta tietävät läheiset ja vanhempani. Ongelmani tässä on, että tyttöystäväni vanhemmat ovat järkyttyneitä suhteestamme ja se loukkaa, sekä harmittaa heitä hyvin paljon.

Tämä on saanut tyttöystäväni epäröimään suhdettamme vähän, koska vanhempansa ovat niin rikki asiasta. Kun tyttöystäväni kertoi asiasta, vanhemmilleen vakuutti hän kuitenkin, ettei asia muka vaikuttaisi suhteeseemme mitenkään, mutta nyt se on vaikuttamassa ja erittäin paljon. En missään nimessä haluaisi menettää tyttöystävääni varsinkaan, kun olimme ensin parhaita kavereita, jotka rakastuivat. Olen ollut monessa suhteessa pojan kanssa ennenkin eikä tytöt kiinnostaneet aiemmin kuin nytten ja tunnen jopa olevani syvästi rakastunut häneen ja samoin hän minuun.

Aina kun yritän puhua tästä ongelmasta mikä meillä on hänen vanhempiensa ja meidän välillä, hän sulkee minut ulos asiasta. Ja on alkanut peittelemään tunteitaan minuun. Vähän kuitenkin hän aina välillä puhuu yhteisestä tulevaisuudestamme, kun toisinaan tiputtaa minut maan pintaan ja sanoo että seurustelusuhteemme voisi olla loppumassa. Mikä neuvoksi, kun en halua menettää häntä, mutta hänen vanhempansa ovat asiansa tiellä ja tyttöystäväni luulee, että minusta eroaminen helpottaisi välejään vanhempiinsa?

Hei, oon vuotias joka identifioi itsensä transmieheksi. Mutta mä aina ajattelen, etten voi olla transmies koska must ei oo aina tuntunu siltä et oon syntyny väärään kehoon. Nää tuntemukset alko joskus 7-luokan alussa. Melkein kaikki aina kertoo netissä et ne on aina tienny olevansa jotai muuta ku se sukupuoli mihin he ovat syntyneet. Iskä sanoo et ei pahalla mut se on vaa vaihe. Tuntuu et kukaan ei ota mua tosissaan.

En uskalla sanoo iskälle et kutsuis mua sillä nimellä millä oon itestäni ajatellu. En tiiä sen kantaa transihmisiin. Mutta kun mä tunnen dysforiaa omaa kehoani kohtaan. Haluisin vaa joskus ottaa sakset ja leikata rintani pois. Toki mulla on binderi, mut se ei poista sitä faktaa et mul on tissit.

En tiiä ees et saanko hormoonit täysikäsenä. Mua pelottaa se idea et joutuisin elää tässä kehossa lopun ikääni. Olen pohtinut jo jonkin aikaa kaapista ulos tulemista olen siis bi nainen vanhemmilleni, mutta minulla on vahva epäilys, etteivät he hyväksy suuntautumistani. Olen seurustellut kerran tytön kanssa, mutta suhteen salailu tuotti liikaa ahdistusta ja itsekin oli vasta tullut juuri sinuiksi oman suuntautumiseni kanssa. Olen surullinen, koska eroon vaikutti vahvasti pelko vanhempieni suhtautumisesta, joten haluaisin kertoa heille asiasta, mutta en tiedä kuinka sen tekisin.

Välit vanhempieni kanssa ovat vaakalaudalla, jos kerron asiasta, mutta en toisaalta haluaisi enää piilotella osaa itsestäni. Vuoden alkusyksystä tajusin olevani biseksuaali. Tulin kaapista ensin kolmelle suomalaiselle kaverilleni ja vähän ajan päästä parhaalle kaverilleni tekstarin kautta.

Julkaisin myös twitterissä seksuaalisesta suuntautumisestani kertovan tekstin. Laitoin tekstistä näyttökaappauksen yksityiselle instagram-tililleni, jota seuraavat lähinnä vain jotkut kaverit ja muutama luokkalaiseni, ja lähetin kuvaan linkin noin viiden läheisimmän kaverin whatsapp-ryhmään.

Olen siis tullut kaapista vain osittain, mutta tähän mennessä jokainen seksuaalisesta suuntautumisestani tietoinen on hyväksynyt minut biseksuaalina. Minulla itsellänikään ei ole ongelmaa seksuaalisuuteni kanssa, olen itseasiassa ylpeä siitä ja täten hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Ensimmäinen ongelmani kuitenkin on siinä, etten uskalla tulla kaapista perheelleni.

Äitini, pikkuveljeni ja isäpuoleni vitsailevat usein esimerkiksi homojen kustannuksella. Etenkin äitini vanhemmat ovat hyvin vanhanaikaisia, tyytyväisiä Donald Trumpin voittoon ja rasistisia. He vastustavat homoseksuaalisuutta vahvasti. Uskon, että isäni ja äitipuoleni hyväksyisivät seksuaalisuuteni, mutta kaapista tulo pelottaa silti paljon.

Toiseksi haluaisin vaikuttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaan ja puolustaa lgbt-yhteisöä esimerkiksi taistelemalla heteronormatiivisuutta, koulujen ajatusta vain kahdesta sukupuolesta "tytöt sinne, pojat tänne" , ennakkoluuloja, yms.

En kuitenkaan tiedä tähän sopivaa keinoa. Olen yrittänyt etsiä internetistä, mutten keksi mitään järkevää tapaa. Olisiko mahdollista saada vinkkejä tähän liittyen? Minulla on kolmaskin ongelma. Muutamia kuukausia sitten tapasin sosiaalisen median kautta erään minua puolisen vuotta nuoremman miamilaistytön. Muutama viikko sitten hän pyysi minua tyttöystäväkseen ja vastasin myöntävästi. Pidän hänestä todella paljon, ja tiedän hänenkin pitävän minusta.

Olemme sopineet puhuvamme videopuhelun heti, kun saamme järjestettyä molemmille sopivan ajankohdan, jollainen varmasti löytyy jo ensi viikolla. Äitini on kuitenkin hyvin skeptinen internetkavereista. Olen ollut erään norjalaistytön hyvä ystävä jo kolme vuotta ja vaikka eräs läheinen ystäväni kävi jo vuosi sitten tapaamassa tätä yhteistä internetkaveriamme, ei äiti ole vieläkään hyväksynyt sitä, että tiedän tämän tytön olevan oikeasti se, joka sanookin olevansa.

Hän on kuitenkin tulossa huhtikuussa suomeen tapaamaan minua ja ystävääni. Minulla on siis jo kaksi syytä olla kertomatta tyttöystävästäni: Mitä minun siis pitäisi tehdä? Hei, olen 13 vuotias "tyttö": Olen taistellut tätä asiaa vastaan jo vuotta. Olin pienempänä prinsessa mutta jo ennen murrosikää olen alkanut tuntemaan vierautta tyttömäistä kehoani kohtaan, ja se on vain pahentunut tässä murrosiän aikana.

Olen yrittänyt hyväksyä itseni sellaisena, kuin olen, mutta se ei vain yksinkertaisesti enää onnistu. En pysty hyväksymään kehoani, ja sitä että olen tyttö. Olen ollut aina erilainen kuin muut, koska olen ujo ja minulla on valikoivaa puhumattomuutta.

Minua on myös syrjitty erilaisuuteni vuoksi koko kouluelämäni ajan. Pienempänäkin olin lähes aina leikeissä pojan roolissa, ja minusta se tuntui oikealta. Minulla on ollut myös tyttökaveri ja hänenkin seurassaan olin enemmän pojan roolissa.

Siksi minua jotenkin ällöttää naisellisuus, vaikka kuitenkin arvostan sitä omalla tavallaan. Itken lähes joka päivä yksin vain sitä että olen väärässä kehossa. Koulussa liikunnassa en mennyt uintiin mukaan ollenkaan. Jotenkin tuntuu siltä, että en vain kuulu liikunnassa tyttöjen joukkoon. Kun koulussa nyt yläasteella pidettiin ne itsenäisyydenpäivän tanssijaiset vai mikä se nyt ikinä onkaan, niin panikoin siitä etukäteen aivan kauheasti. Yritin kysellä mitä tyttöjen täytyy panna päälleen, ja vastaukseksi sain, että tyttöjen on pakko panna mekko.

Enkä sitten tietenkään laittanut mekkoa, koska se tuntuisi todella ahdistavalta. Itsenäisyyspäivän tanssiaisissa olin sitten meidän luokan ainut "tyttö" jolla ei ollut mekkoa. Oikeastaan taisin olla koko koulun ainut. Muutama oli, jolla oli jotain hameen kaltaista, mutta minulla oli poikamainen paita ja mustat farkut. Minua ahdisti, kun kaikki tuijottivat minua, kun tanssin jonkun pojan kanssa. Olisin mieluummin halunnut tanssia tytön kanssa.

Seuraavana päivänä kaikki tuijottivat minua koulussa ja olisin vain halunnut itkeä ja paeta, mutta en voinut. Minun oli pakko vain nielaista suru. En oikeasti enää tiedä, mitä merkitystä minulla on, kun en ole onnellinen. Minulla on tyttömäinen nimi, mutta se tuntuu oikealta, enkä ehkä ikinä tahtoisi muuttaa sitä. Käytän myös poikamaisia vaatteita ja minulla on lyhyt tukka ei polkkatukkaa vaan sellainen lyhyt poikamainen.

Olen ihastunut poikiin sillä tavalla, että tahtoisin itsekin olla sellainen, mutta jos menisin naimisiin, menisin varmaan tytön kanssa. Vanhempani ovat tietoisia siitä, että olen mieluummin poika, ja he hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. He ovat hyvin ymmärtäväisiä, ja tukevat minua, mutta jotkut sukulaiseni ja luokkakaverit vain eivät tunnu ymmärtävän, että kaikki saavat olla erilaisia ihmisiä.

Loukkaannun siitä, jos esimerkiksi luokkalaiseni puhuvat väärin siitä tai kun he ajattelevat, että se olisi muka jotenkin outoa tai hassua, että joku tyttö haluaa olla poika tai jotain vastaavaa. Haluaisin kuitenkin löytää jonkun toisenkin ihmisen vanhempieni lisäksi, joka ymmärtää tällaisia asioita, joka ymmärtäisi minua.

Arvostan ihmisiä, jotka uskaltavat olla omanlaisiaan. Minulla ei ole ollenkaan ystäviä ja olen syrjitty, enkä enää tiedä mitä tehdä ja mitä merkitystä minulla on. En osaa hyväksyä itseäni.

Homoseksuaaliseen porno tähtiä orgasmit

Iskuri deitti rietas homo mies