Kaunis kalu ryhmä homo seksiä

kaunis kalu ryhmä homo seksiä

Seiskan palava ihastus ei ollut minusta kiinnostunut, ja olin onneton siitä, mutta ajattelin, että tulee joku uusi ihastus. Aikaa kului, mutta en enää ihastunut. Jo aika pian, ehkä kasi luokalla heräsi ajatus, että olenko homo kun en voi enää ihastua tyttöihin. Silloin asia ei kuitenkaan kehkeytynyt niin vakavaksi.

Ajattelin että tulevaisuudessa kaikki tulee taas olemaan hyvin. Olen nyt 34 vuotta. Pelkään edelleen punastumista ja sosiaaliset tilanteet ovat minulle siksi useimmiten vaikeita tai mahdottomia. Minusta tuntuu etten ole päässyt yhtään eteenpäin yläasteen vaikeissa ajatuksissa. Olen käynyt 4 v psykoterapiassa ja 3 v psykoanalyysissä. Olen syönyt pari vuotta cipralexia. HOCD on vaivannut enenevissä määrin koko ajan. Olen aina unelmoinut tyttöystävästä ja hetero seksistä.

Aloitin runkkaamisen n 7 vuotiaana ja tähän asti olen runkannut noin miljoona kertaa unelmoiden naisista. Välillä suuremmalla himolla välillä aika puutuneesti muuten vain. Vaikka himoitsen naisia, ja olen saanut kauniita sellaisia ja vähän yrittänyt seuruatellakin, en ikinä koe, että olen tarpeeksi ihastunut. Uskon että se johtuu siitä etten tunne sitä palavaa ihastusta jota tunsin seiskalla, vaan lähinnä panettaa, ja sitäkin aika harvoin nykyään.

Pelkään tältä pohjalta jostain syystä että olen jotenkin pohjimmiltani homo tai bi. HOCD on ollut elämässäni kauan ja se on kehittynyt vuosien aikana. En enää tiedä mikä on totta ja mikä ei. Mikä pelkoa mikä halua. En ole koskaan saanut erektiota miehestä. Olen yrittänyt katsoa homopornoa, mutta se ei kai kiinnostanut, kun en ole palannut sitä katsomaan.

Asia joka on vaikein on miesten näkeminen eri yhteyksissä. Esim kaupungilla, koulussa tai kavereiden kanssa ja jopa kaverien näkeminen. Jotkut miehet herättävät minussa jonkin tunteen. Pelkään että se on padottua homoseksuaalisuutta. Miehet voivat minusta olla jotenkin todella hyvän näköisiä. Mutta se ahdistaa minua.

En tiedä mitä ajatella tunteesta. Olen kokeillut homobaarissa käyntiä, jossa pari mielestäni komeaa miestä lyöttäytyi seuraani ja kerroin tilanteestani. Miehet olivat ihan kivoja ja hiplailivat minua leikillä.

Annoin heidän jopa koskettaa munaani housujen läpi koska halusin edetä kohti pelkojani, helpotuksen toivossa. Suutelin myös hieman yhtä heistä nopeasti suulle. Sinne eksyi jostain syystä yksi pieni ei kauhean nätti tyttö, joka puhui minulle. Selitin myös hänelle tarinaani, mutta hän ei uskonut minua, vaan sanoi minulle että olen homo. Minä sanoin että kaikesta huolimatta en taida olla.

Nostin hänet ilmaan leikkisästi ja kiihotuin heti. Olen nyt jotenkin alkanut pelkäämään että olen sellainen homo joka haluaa että häntä pannaan peppuun. Olen kokeillut laittaa sormia peppuun ja se tuntuu aina ikävältä.

Siltikään en pääse pakkomielteestä eroon. Ajattelen tyyliin, että minun pitää oppia pitämään siitä tai että se olisi eri juttu jos kyseessä olisi toinen mies joka hyväilisi anustani ja panisi. Heidän tyylinsä on jonkinlainen maskuliinisuuden vulgaari irvikuva, joka vastaa drag queenin vulgaaria irvikuvaa feminiinisyydestä. Pinnan alla ei näytä erilaiselta: Gay-kulttuurin kollektiiviset haaveet tulevat lihaksi sosiaalidemokraattisen naispapin suorittamassa sukupuolineutraalissa avioliittoseremoniassa.

Näyttää siltä, että homokulttuuri on hyväksynyt vuosituhantisen feminiinisyyden leiman ja kantaa sitä ylpeänä. Lisäksi sillä on oma normatiivinen estetiikkansa ja valmis arvo- ja mielipidepakettinsa.

Mutta entä ne miehet, jotka eivät siihen sopeudu mutta ovat silti eroottisesti kiinnostuneita miehistä? Heidän näkökulmastaan puhuu Jack Donovanin vuonna ilmestynyt pamfletti Androphilia — A Manifesto. Teos on avoimesti homoseksuaalisen miehen jyrkkä kritiikki homokulttuuria kohtaan. Se on seksuaalinen identiteetti, jolla ei ole juuri mitään tekemistä seksuaalisuuden kanssa.

Donovan hylkää ajatuksen, että seksuaalisen halun pitäisi määritellä ihmisen identiteetti. Sellainen ei ole mikään oikea yhteisö, vaan pikemminkin löyhä korvikeperhe niille jotka syystä tai toisesta tuntevat itsensä ulkopuolisiksi heteroiden keskuudessa.

Yhdistääkö tätä joukkoa enää mikään? Donovan kysyy, miksi hänen pitäisi samaistua enemmän lesbolaiseen folklaulajaan kuin sellaisiin heteromiehiin, joiden kanssa hän jakaa samat arvot ja kiinnostuksen kohteet. Hän pitää sukupuolta sinänsä paljon merkittävämpänä identifioitumisen kohteena.

Häntä kiinnostavat miehiset hyveet: Tämä on vieraannuttanut hänet feminiinisyyttä palvovasta homoyhteisöstä, jolle maskuliinisuus on metafyysinen paha ja joka patistaa jokaista jäsentään pitämään itseään alistetun vähemmistön edustajana, menipä hänellä miten hyvin tahansa. Androphilia ei ole hyökkäys luonnostaan feminiinisiä miehiä vastaan, mutta Donovan toteaa, että suurin osa miehistä tuntee seksuaalisuudestaan riippumatta maskuliinisen identiteetin läheisemmäksi.

Heille homokulttuuri tarjoaa vain popmusiikkia, sisustusohjelmia, muotivaatteita ja yleistä prameilua, parhaimmillaan kenties karhumies-lookia ja muita miehekkyyden simulaatioita.

Se sulkee heidät hermeettiseen homokuplaan, josta käsin on mahdoton muodostaa luontevia ystävyyssuhteita heteromiesten kanssa ja jossa vain kuuluu asiaan riemuita Conchita Wurstin euroviisuvoitosta vaikkei ymmärtäisikään miksi. Donovanin mielestä homojen oikeuksia puolustava liike ja gay-kulttuuri ovat tehneet suunnattoman virheen hyväksyessään homomiehille ammoisista ajoista saakka varatun sukupuolisen väliinputoajan roolin.

Näin ne ovat pikemminkin uusintaneet vanhoja homostereotypioita sen sijaan että olisivat pyrkineet vapautumaan niistä. Homokuplasta katsottuna heteromiehet ovat oikeita miehiä, homot jotakin muuta. Homokulttuurin idolit ja roolimallit ovat usein naisia: Marlene Dietrichin kaltaisia diivoja, Judy Garlandin kaltaisia menestyneitä mutta haavoittuvaisia ja itsetuhoisia naistähtiä. Vahvat ja sankarilliset miehet loistavat poissaolollaan gay-pantheonissa.

Mutta naisia ihaillessaan ja jäljitellessään homomiehet pysyvät silti miehinä, joilla on miehen vaistot. Kun nämä vaistot eivät löydä sopivaa purkautumiskanavaa, homomiehet jäävät vangiksi eräänlaiseen Peter Pan -maailmaan, jossa he pysyvät ikuisesti keskenkasvuisina poikina vailla käsitystä siitä mitä miehuus tarkoittaa.

Ei ihme, että homoyhteisöjen yleisiin vitsauksiin kuuluvat mielialalääkkeiden syönti ja itsemurhat, nuo elämän tyhjyyden indikaattorit. Androphilian resepti homoseksuaalisisten miesten vaivoihin on selkeä: Donovan jopa väittää, että suurimmat syyt homoseksuaalien halveksuntaan heteromiesten keskuudessa ovat eristäytyminen, uhriutuminen ja maskuliinisten ideaalien hylkääminen, ei seksuaalinen poikkeavuus sinänsä.

Tällaiset pohdinnat ovat valaisevia myös heteroseksuaalisen miehen — tai Donovanin termejä soveltaen gynofiilin — näkökulmasta. Myönteisten maskuliinisten ihanteiden kato ei nimittäin vaivaa vain homojen elämänpiiriä. Huomioni kiinnittyy Androphilian kohtaan, jossa Donovan kirjoittaa: Monen homomiehen levykokoelma koostuu pääosin naislaulajista, ja uskon että ajan mittaan se muokkaa perusteellisesti heidän psykologiaansa.

Naisten äänet kirjaimellisesti soivat heidän päässään. Myös monen heteromiehen kasvu- ja elinympäristöä hallitsevat naisten äänet: Se on erityisen voimakas Lampénin itsensä kaltaisilla miehillä, joiden kasvuvuodet ja merkittävä osa aikuisiästäkin ovat olleet naisten hallitsemia: Isäsuhteeni oli etäinen, ja maailmaani määrittivät naiset: Kolmivuotiaana kutsuin kaikkia tuntemattomia aikuisia sukupuoleen katsomatta tädeiksi.

Nainen oli standardi, mies poikkeama. Hyvä ja kaunis olivat peräisin naisten maailmasta. Asiaa tajuamatta ja siitä vielä tietoisesti kärsimättä koin toiseutta suhteessa tyttöihin ja naisiin. Sepposen toimittamassa teoksessa Mies vailla tasa-arvoa. Lampénin kokemus oli vielä hänen lapsuudessaan melko harvinainen.

Mutta tänään yksinhuoltajaäitien määrä lisääntyy ja samalla on yhä harvempia tiloja, joissa miehet voivat viettää aikaa keskenään. Nykymiehellä ei usein ole muuta isää kuin valtio, ja senkin arkielämässä kohdatut edustajat ovat usein naisia. Miehet ovat eristyksissä toisistaan ja joutuvat kaikkialla ottamaan huomioon naisten vaatimukset. Ainoa hyväksytty miehisen vaistoelämän toteuttamistapa alkaa olla seksi, ja sitä saadakseen miehen on alituiseen miellytettävä naisia, keksittävä ovelia keinoja herättää heidän halunsa.

Niin ikään homokulttuuri pyörii pitkälti seksikokemusten hankkimisen ja haluttavuuden ylläpitämisen ympärillä. Se on toiminut kulttuurin yleisen seksualisoitumisen koelaboratoriona. Juuri homomiehet ensimmäisenä sosiaalisena ryhmänä hylkäsivät perinteiset sukupuoliroolit ja kanavoivat kaiken miehisen aggressionsa haluttavuuden lisäämiseen ja seksikumppanien määrän kartuttamiseen. Heidän mieskuvastaan tuli masturbaation välikappale, heidän maskuliinisuudestaan silmää varten tehtyä.

Samaa läpiseksualisoitua roolia heteromiesten maailmassa esittää niin sanottu metroseksuaali. Tässä toimittaja Mark Simpsonin luvulla nimeämässä ilmiössä ruumiillistuu moderni ulkonäköihanne. Metroseksuaali haluaa näyttää maskuliiniselta mutta samalla äärimmäisen huolitellulta. Hän käy sekä kuntosalilla että manikyyrissä. Kuuluisissa miesmalleissa ruumiillistuva metroseksuaalinen ihanne on klassista muotoa ilman klassista sisältöä: On vaikea kuvitella heidän koskaan olleen nyrkkitappelussa tai saaneen rakkoja käsiinsä ojaa kaivaessaan.

Miesmalli on seksisymboli naisille ja esikuva miehille, jotka haluavat tehdä naisiin vaikutuksen. Metroseksuaalisuus on läpäissyt valtakulttuurin, mikä näkyy varsinkin nuorisossa.

.. Kaunis kalu ryhmä homo seksiä

KIPU ORGASMIN JÄLKEEN ITSETYYDYTYS FOORUMI HOMOSEKSUAALISEEN

: Kaunis kalu ryhmä homo seksiä

ISKURI TREFFIT FI ESPOON GAY NUORISOASUNNOT 601
SEXI TREFFI HOMOSEKSUAALISEEN PORNO STAR 17
PARAS GAY HYRRÄKELA H-KUPPI Siwa aukioloajat helsinki gay sihteeri tampere
Kaunis kalu ryhmä homo seksiä Selitin myös hänelle tarinaani, mutta hän ei uskonut minua, vaan sanoi minulle että olen homo. Psykiatriystäväni mukaan puskaseksissä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta monien kohdalla se on itsetuhoista:. En voi mitenkään olla. Jossakin merkillisessä prosessissa Tom of Finlandin piirtämä unelmamies Kake oli muuttunut Muumipeikoksi. Miran mielestä vie meidän naiset -asenteen sijaan suomalaismiehet voisivat miettiä, mikä tekisi heistä kiinnostavimpia. Dominic miettii, että suurin osa afrikkalaismiehiä tapailevista naisista kuuluu kolmanteen ryhmään. Yksi pelkää väkivaltaa, toinen uskovaisten tuomiota, alastonsiomi skottiruutuhame homo metsäläisten inhoa, mutta minä pelkään heikkoutta.
PYLLYN HOMOSEKSUAALISEEN NUOLENTA ISKURI TRE Tom-elokuvassa homot laahustavatkin aneemisina piiloihinsa virkavallan väkivaltaa pakoon ja hymyilevät siellä haikeina toisilleen. Näyttelen henkilöä, jolla on nimeni. Mutta naisia ihaillessaan ja jäljitellessään homomiehet pysyvät silti miehinä, joilla on miehen vaistot. Ne eivät ole häntä hätkäyttäneet. Minua Tom of Finland muistuttaa siitä, mikä minä olen ja mitä en koskaan voi olla. Kuvat eivät enää vuosiin ole vapauttaneet tai kiihottaneet. Yhdistääkö tätä joukkoa enää mikään?
Tiedostan kyllä, että tämä ei liity niinkään miehiin, koska koen ne ajatukset sallituiksi. Silloin asia ei kuitenkaan kehkeytynyt niin vakavaksi. Leijonasydämessä uusnatsi rakastuu naiseen, jolla on tummaihoinen lapsi. Haussa on masc4masc, tosimies tosimiehelle. Kulttuuriin lyötävä homo-etuliite on ainakin minulle jo valmiiksi vastenmielinen. HOCD on ollut elämässäni kauan ja se on kehittynyt vuosien aikana.

Kaunis kalu ryhmä homo seksiä